lauantai 17. marraskuuta 2012

Marraskuun japsilenkki

Kerron ihan alkuun, että uudessa agilityryhmässä ollaan nyt käyty kaksi kertaa ja ihan mukavasti on mennyt molemmilla kerroilla. Uskalsin jopa ilmottaa Lunan koirakoulun omiin epävirallisiin agilitykisoihin. Luna ei osaa ihan kaikkia esteitäkään vielä, että katotaan nyt mitä siitäkin tulee :D

No, tänään oli vuorossa taas kuukauden kolmas lauantai ja japsilenkki. Paikaksi valittiin Helsingin koirametsä, jossa oltiin myös syyskuun lenkillä.

Alunperin odotettiin mukaan muutamia japseja, mutta loppupeleissä meitä oli siellä minä, Tiina ja meidät koirat: Luna, Panda ja Eddie.

Puhuttiin Tiinan kanssa aluksi vitsillä, että kummallakaan ei ole oikein suuntavaistoa, niin toivottavasti ei eksytä. No, kun oltiin kävelty noin tunti koirametsää ympäri päätettiin alkaa suunnistaa takasin autoilla. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Harhailtiin varmaan puoli tuntia ympäri metsää vielä, ennen kuin löydettiin autoille johtava polku. Onneksi sitten kuitenkin löydettiin takasin. Alkoi nimittäin tulla jo hieman hämärää ja pimeessä metsässä suunnistaminen olisi voinut olla hieman työlästä.
Eddie ja Panda viipottivat edeltä, kun Luna piti emännille seuraa.
Kolme japsia? Yhestä näkyy vaan korvat.
Panda ja Eddie
Luna ja keppi
Eddie
Yritettiin saada kaikki koirat riviin poseeraamaan :D

Tytöt on aika hyvin jo tottuneet Eddieen. Mitä nyt välillä pitää ärähtää, jos Eddie haistelee liian läheltä. Eddiekin onneksi sietää hyvin pientä määräilyä akkojen puolelta.

Joulukuun lenkillä nähdään sitten toivottavasti taas enemmän japseja :) Ja uusiakin olisi taas kiva pitkästä aikaan nähdä, että rohkeasti mukaan vaan kaikki pääkaupunkiseudun japsit omistajineen. (Ja tietenkin mukaan saa tulla ilman koiraakin, jos on vaikka rodusta kiinnostunut).

lauantai 10. marraskuuta 2012

Uusi Agiryhmä ja koiranpentuja

Uudessa agiryhmässä aloitettiin siis tiistai-iltana. Tää ryhmä vaikuttaa ihan mukavalta. Siinä on 6 koiraa, 3 urosta ja 3 narttua (Luna mukaanlukien). Rotuja oli ainakin novascotiannoutaja, vinttikoira (ehkä whippetti), spanieli(kingcharlesin?), snautseri ja pieni valkoinen koira, oisko ollu polognese? Taitaa olla noi pystykorvat ainoita, joiden rodut on mulla täysin hallussa :D Niitä ei sattunut yhtään taaskaan meidän ryhmään. No Luna tuntui tykkäävän näistä koirista ehkä hieman enemmän, kuin edellisen ryhmän koirista. Koitti se silti aina silloin tällöin räyhätä muille koirille, jos ne kehtasivat juosta liian vauhdikkaasti meidän vierestä (tätä se teki edellisessäkin ryhmässä. Ehkä se alkaa tottumaan enemmän muiden kanssa treenaamiseen nyt, kun käydään viikottain).

Meillä oli aluksi tommonen lämmittelyrata. Tää ei ollut vaikea ollenkaan ja saatiin tehdä vauhdilla. Lunalla oli tosi hyvä tsemppi päällä heti alusta asti ja hypyt meni lentäen yli.

Loppuaika harjoteltiin ohjauskuvioita lähinnä. Eli oli mun vuoro keskittyä. Onnistuin omasta mielestäni tällä kertaa aika hyvin ohjauksissa. Mun on välillä tosi hankala hahmottaa jotain ohjausliikkeitä. Ehkä ne nyt alkaa sujumaan jo pikkasen paremmin.

Oon päättänyt, että Pandankin kanssa mennään alkeiskurssille (ellei joulukuun tarkeissa ilmene jotain kummallista). Kaksi alkeiskurssia olisi tulossa, mutta toinen menee päällekäin just noiden tarkkien kanssa ja toisen aikana ollaan (luultavasti) risteilyllä. Ehkä pitää sitten vieläkin odottaa...

Tänään mä lähin käymään Helsingissä Best in puppy showssa, joka järjestettiin messukeskuksessa lemmikkimessujen yhteydessä. Pandan kanssa oltiin tuolla samassa viime vuonna. Japsipentuja ei ollut ollenkaan, mutta kuvailin muiden rotujen edustajia. Oli tosi söpöjä pentuja. Pisimmän aikaan viihdyin (tietenkin) pystykorvakehän vieressä.






Ensi viikolla siis taas tiistaina agilityyn ja viikonloppuna mahdollisesti japsilenkki. Jos saadaan osallistujia ees muutama kasaan (ja tyttöjen juoksut loppuu sitä ennen).

torstai 1. marraskuuta 2012

Agilityryhmä vaihtuu

Luna siis vaihtaa keskiviikko aamun agilityryhmästä (jossa käytiin n. 2 kertaa kuussa) tiistai-illan agilityryhmään, jossa tullaan käymään ihan viikottain. Alkoi hieman turhauttaa, kun päästiin niin harvoin treenaamaan. Laitoin Koirakeitaalle viestiä, että oltaisiin halukkaita vaihtamaan iltaryhmään, kunhan vaan sellaisesta paikka vapautuu. Meidän onneksi oli heti tarjolla yksi paikka. Neuvottelin töissä pomon kanssa ja sieltä näytettiin vihreää valoa, joten otettiin tuo paikka vastaan :)

Eilen siis oltiin viimeistä kertaa aamuryhmässä. Tällä kertaa treenit ei mennyt yhtään putkeen. Lunalla on juoksut ja laitoin sille juoksupöksyt. Luna oli sitä mieltä, että sen takajalat ei liiku niiden pöksyjen kanssa (se on pitänyt niitä pöksyjä kahtien edellisten juoksujen aikana treenatessa ja ei oo ollut mitään ongelmia). Lisäksi se oli onnistunut nakertamaan niihin pöksyihin reiän. No onneksi hallin kaupassa oli myytävänä pöksyjä, joten sain ostettua Lunalle uudet ja voitiin jatkaa treenamista. Pikkasen Luna kuitenkin vielä protestoi pökiä vastaan.

Ensin harjoiteltiin naksutin-koulutusta agilityssä. Luna säi kauheen sätkyn naksuttimien äänestä, eikä suostunut edes syömään nakkeja, jos mulla oli se naksutin kädessä. Luovutettiin sitten suosiolla naksuttimesta. Vähän meni siis tämä treenikerta hukkaan. Lopuksi tehtiin vielä onneksi pieni rata. Se meni ihan ok muuten, mutta mä olin ite jotenkin ihan pihalla (voisko laittaa flunssan syyksi? :D). Lunan paras onnistuminen nähtiin kuitenkin tällä radalla, kun se veti kepit ihan täydellisesti. Sain tosin kotiläksyksi opetella ohjaamista vasemmalta puolelta kepeillä.

Ens tiistaina sitten uuteen ryhmään. Vähän jännittää, että millasia ja minkä tasosia koiria siellä on. Toivottavasti pysytään vauhdissa mukana. Kerron sitten millasta oli.

Laitan lopuksi vielä kuvia Keravan ensilumesta (joka tosin suli jo pois).




sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lokakuun japsilenkki

Tällä kertaa palattiin ensimmäisen japsilenkin paikkaan, Tremanskärrin luontopolulle Espooseen. Oltiin samassa paikassa huhtikuun lenkillä, mutta silloin lenkki jäi sateen takia lyhyeksi.

Kerrankin ekana paikalla.
Luna odottelee muita malttamattomana
Lunan kanssa oltiin (kerrankin) ajoissa paikalla. Aloin vähän huolestua, kun muita ei näkynyt. Fb:sta selvisi, että kahdella seurueella oli ongelmia löytää kohteeseen. Hetken kuluttua Eddie porukoineen ilmestyi paikalle ja Eddietä seurasi vielä Kide-japsi omistajineen. Tällä kertaa meillä oli mukana myös vierailevana tähtenä, mäyräkoira Nelli.
Nelli
Kide
Eddie
Tehtiin ihan kunnon lenkki, en tiedä mentiinkö luontopolkua seuraten koko matkaa (seikkailtiin mm. Serenan parkkipaikalla...), mutta aikaa lenkkiin meni n.1,5h. Japsit kyllä olisivat jaksaneet vielä pidempäänkin, mutta emännille ja isännille tämä riitti hyvin.

Olin ylpeä Lunasta, joka kerrankin lähti hieman leikkimäänkin muiden kanssa. Se olisi halunnut kamalasti leikkiä Nelli-mäyriksen kanssa, mutta Nelliä ei oikein kiinnostanut. Luna on vähän hitaasti lämpenevää sorttia. Tää tais olla 6.s japsilenkki ja nyt se vasta lähtee leikkeihin mukaan :D

Kuvia en kerennyt hirveesti ottamaan ennen kuin alkoi tulla hämärää. Tolla kameralla ei saa pimeessä oikein hyviä kuvia. No jotain kuvia nyt kuitenkin.
Piiiiitkät ja liukkaat pitkospuut
Luna kurapöksy
Eddie ja Kide
Pikku-Kide
Luna
Nelli
Luna
Kide ja Nelli
Temppukoira Kide ja Hanna

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mätsäri Hyvinkäällä

Tää koiranomistaja päätti olla reipas tänään ja viedä koirat mätsäriin treenaamaan. Mätsäri oli siis Hyvinkäällä ja tällä kertaa navigaattorikin oli lepposalla tuulella ja matkalla ei ollut mitään ongelmia.

Mätsäri oli hyvin järjestetty. Oon ollut niin monessa huonossakin, että nykyään osaa arvostaa isoja kehiä ja mukavia tuomareita (jotka siis molemmat toteutu tänään). Panda oli tosi levoton mätsärialueella ja räksytti kaikille koirille aika paljon. Lämmittelin sitä kunnolla ennen kehää ja se menikin sitten kehässä yllättävän hyvin. Tuomari sano vaan, että vielä on pientä iästä johtuvaa levottomuutta, mutta muuten meni tosi hyvin. Punainen nauha siis Pandalle.

Sitten oli heti Lunan vuoro ja Lunaa en sitten ollut kerennyt yhtään treenamaan, koska keskityin enemmän levottomaan Pandaan. Lunakin meni kuitenkin ihan hyvin (on mennyt paremminkin) ja tuomari antoi Lunalle sinisen nauhan, ja sanoi, että mun on helpompi sitten esittää molemmat koirat isoissa kehissä. Eli ymmärsin, että oltaisiin saatu punainen muuten. Eli hyvin meni molemmilla.

Isossa kehässä Lunaa ei huvittanut yhtään seisoa paikallaan. Se oli vaan sillain "nakkeja, heti, tänne" ja yritti hyppiä mua vasten. Noh Pandalla ei mennyt paljon paremmin punaisten kehässä. Se päätti hauskuuttaa yleisöä seisomalla kahella jalalla, kun muut seisoi kaikilla neljällä jalalla. Jotkut lapset kommentoi Pandaa, että se on liian valkoinen ja liian söpö :D

Kotimatkalla pysähdyin ottamaan hieman kuvia meidän neideistä.



Mätsärissä kuvasin pienten koirien kehää ja junior handleria jonkin verran: http://jiffies.kuvat.fi/kuvat/Koirakuvia/Muut+koirakuvat/Match+Show+14.10-12+Hyvink%C3%A4%C3%A4/

lauantai 6. lokakuuta 2012

Tuuloksen ryhmänäyttely

Tänään oli Pandan viimeinen koitos junnuluokassa. Paikkana toimi kauppakeskus Tuulosen parkkihalli, jossa järjestettiin ryhmänäyttely. Lähin aamulla jo ajoissa suunnistamaan paikalle, luotettavana kumppanina Mikolta saatu uusi puhelin, jossa on myös navigaatoriominaisuus. No kaikki sujui siihen asti hyvin, kunnes puhelin ilmoitti, että olen saapunut kohteeseen. No mitään kauppakeskusta tai koiranäyttelyä siinä ei kuitenkaan ollut. Pelkkä bensa-asema. Siinä vaiheessa meinas tulla jo pikkusen hiki, kun ajattelin että mitenköhän kauas harhaan oon mahtanutkaan ajaa. Syötin sitten uudestaan osoitteen navigaattoriin ja nyt kävi ilmi, että sekä Hämeenlinnassa, että Tuuloksessa on Tuulosentie 1. No onneksi matkaa sinne oikeeseen kohteeseen oli vaan parikymmentä kilsaa ja kerettiin silti ensimmäisten joukossa näyttelypaikalle.

Perillä pystytin mun tuolin kehän viereen ja jäin oottelemaan arvostelun alkamista. Hetken kuluttua paikalle tuli Eddie-japsi Tiinan ja Jukan kanssa. Näyttelyissä parasta on just toi seura ja, että saa jakaa sekä ne onnistumiset että pettymyksen muiden kanssa. Tietenkin sekin on ihan kivaa jos oma koira sattuu pärjäämään.

Japseja oli siis vain kolme paikalla. Ensin meni nuortenluokan uros, joka sai ERI:n ja SA:n. Sitten oli vuorossa Eddie, joka sai hienosti myös ERI:n ja SA:n. Paras uros-luokassa tuomari jätti Eddien kakkoseksi, mutta tällä tuloksella irtosi Varaserti ja Eddien ensimmäinen virallinen ruusuke :) Onnea vielä Eddien porukalle!
Tiina, Eddie ja varaserti
Eddie
Mini-Panda ja Eddie
Sitten oli Pandan vuoro edustaa narttujapseja. Panda oli jo toista kertaa Lahtovaaran Riitan arvostelussa ja toivoin, että tuomari tykkäisi Pandasta edelleen. Panda esiintyi nätisti ja sai ERI:n. Tuomari sanoi, että Panda saa vielä hieman kasvaa ja kehittyä ennen kuin se saa myös SA:n. Arvostelu oli tosi kiva (sen voi lukea tuolta "Pandan näyttelyarvostelut"-välilehdestä") ja eniten mua lämmitti siinä se, että Pandan esiintymistä oli kehuttu erinomaiseksi :) Välillä kun ollaan oltu pulassa sen esiintymisen kanssa.

Sitten koirat ja kamat pakettiin ja sanottiin heipat Eddien-porukalle. Pandan kanssa käytiin vielä Mustissa ja Mirrissä ostamassa palkkionameja ja myyjät sieltä houkutteli meidät vielä ammattivalokuvaajan kuvattavaksi. Kuvat tulee parin viikon päästä. Pikkasen jännittää jo, että tuliko niistä hienoja.

Matka takasinpäin oli aika... mielenkiintoinen. Navigaattori neuvoi jotain ihme vaihtoehtoreittejä. Ajeltiin mm. about 10km jotain hiekkatietä. Yhen varastorakennuksen pihassa oli semmonen spurkutynnyri, jossa oli liekit ja joku heebo seisoskeli siinä vieressä lämmittelemässä. Ei mitään hajua, että mistä ollaan tultu, mutta perille löydettiin kuitenkin. Onneksi ei ollu kiire. Pysähdyttiinkin pari kertaa matkalla, että Panda sai jaloitella ja mä sain ottaa siitä kuvia. (Harmitti kun näyttelykuvista tuli niin huonoja parkkihallivalaistuksen takia).
huoltsikka ykkönen
Tuuliruusu-kuvia




Nyt alkaa Pandan näyttelyvapaa, joka kestää mahdollisesti ensi kevääseen ainakin. Tarkotuksena sinä aikana ainakin kokeilla jotain uutta lajia yhdessä ja käydä mätsäreissä pitämässä näyttelyrutiinia yllä.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Syyskuun japsilenkki

Launtaina lenkkeiltiin kuukauden tauon jälkeen pääkaupunkiseudulla. Paikaksi valittiin Helsingin koirametsä. Kukaan paikalla olleista ei ollut aikaisemmin käynyt koirametsässä, mutta lähettiin rohkeasti vaeltamaan eteenpäin. Tällä kertaa mukana oli meiltä molemmat koirat, Viivi ja Ronja Nurmijärveltä, Martti Sipoosta ja kaksi ihan uutta japsia: Milo Helsingistä ja Luna Vantaalta. Nuori Milo ihastui heti Vantaan Lunaan ja roikkuikin loppu lenkin neidin pepussa kiinni. Meidänkin koirat alkavat selvästi jo rentoutua enemmän japsilenkeillä. Panda ylitti taas meidän odotuksen ja antoi aina ottaa kiinni, kun tarve vaati. Luna taas ylitti itsensä ja poistui välillä jopa useamman metrin meidän luota hieman leikkimään. Kaikki japsit tulivat myös hyvin toimeen keskenään. Kukaan ei edes hermostunut Pandalle, joka nappasi monen japsin hännästä tupon karvaa irti.
Milo ja Luna

(meidän) Luna ja Panda

Martti ja Panda haistelee

Panda ja Luna leikki aika paljon keskenään
Koirametsä vaikutti muuten mukavalta lenkkipaikalta, mutta tähän aikaan vuodesta siellä oli todella märkää ja kuraista. Saappaat upposivat mutaan ja vesi tulvi poluille. Koirat sai heittää suoraan suihkuun, kun päästiin kotiin. Juuri kun oltiin päästy autoon ja lähettiin ajamaan kotiin, alkoi sataa. Eli kotiinlähdön ajoitus oli ainakin kunnossa.

Viikonloppuna mulla oli synttärit ja lauantaina meille tuli kavereita viettämään iltaa. Luna rakastaa sydänmensä pohjasta kaikkia ihmisiä ja se kierteli sylistä syliin kerjäämässä huomiota. Panda taas on hieman arempi ja lähestyi enemmän vain niitä ihmisiä, jotka tunsi ennestään. Eniten Panda innostui, kun mun pikkuveli Tuukka tuli käymään. Se oli Pandalle illan kohokohta.

Tän viikon lauantaina on Tuuloksen näyttely. Pandan turkki on kasvanut taas hieman, mutta saa nähdä että riittääkö se vieläkään. Pandan lisäksi paikalla on vaan 2 urosjapsia, eĺi Panda edustaa ainoana narttujapseja. Pikkasen jännittää jo. ERI olisi tosi kiva saada, mutta en uskalla vielä toivoa EH:ta kummempaa. Sitten onkin parin kk näyttelytauko, jonka jälkeen on vuorossa Voittaja-näyttely Lunan kanssa.

Ps: loput lenkkikuvat.