lauantai 25. toukokuuta 2013

Jäken mätsäri

Lunan pöytätreenit alkoivat tänään. Jäkessä oli sopivasti lähellä mätsäri ja päätettiin siis lähteä sinne treenaamaan pöytäkäytöstä kuntoon tulevia virallisia varten. Oltiin ekoja paikalla ja päästiinki sitten ykkösnumerolla kehään. Koiria oli aika vähän paikalla. Pieniä aikuisia ehkä kuitenkin eniten, parisenkymmentä kappaletta.

Luna meni nätisti kehässä ja mikä parasta, se antoi tuomarin tutkia itsensä inahtamattakaan. Hampaita sai myös katsoa. Tuomari oli vielä eläinlääkäri ammatiltaan, niin tämä oli kyllä erittäin hyvää treeniä. Onneksi Luna näyttää nyt palanneen taas omaksi itsekseen. Käydään varmaan vielä kuitenkin hakemassa varmuutta esiintymiseen vielä parista mätsäristä. En nimittäin itse halua virallisissa sitten jännittää, että antaako se katsoa hampaita vai ei.

Punasten kehässä Luna meni myös aika nätisti. Tuomari poimikin meidän valkoisen prinsessan 4:n parhaan joukkoon. Sitten Lunan mielenkiinto pönötykseen loppui ja se päätti istuskella mielummin. Sijotuksena siis PUN4. Oon kyllä supertyytyväinen. Tää oli Lunan eka mätsärisijotus! Ei oisi voinut tulla parempaan paikkaan viime viikonlopun pöljäilyjen jälkeen. Luna sai palkkioksi pienen pokaalin, ruusukkeen, lelun ja hammastikkuja. Hyvät palkinnot siis.
Voiko sen syödä?
PUN4
Nappasin muutaman kuvankin mätsäristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti