torstai 4. heinäkuuta 2013

Japsilenkillä pitkästä aikaan

Tän viikon koiramaisuudet alkoivat jo tiistaina, kun päätin lähteä kokeilemaan mölliagilityä tyttöjen kanssa Helsinkiin. No reissuhan ei mennyt täysin putkeen (en tajuu miten onnistun aina säätämään jotain) ,nimittäin kun päästiin paikalle ja asetuttiin ilmottautumisjonoon, rupesin kattelee ympärilleni, että heeeetkinen kaikilla muilla on rokotustodistukset mukana. Meilläpä ei tietenkään ollut -.- Olin kyllä meinannut pakata ne mukaan, mutta lähtötohinassa tietenkin unohtanut ne.

No koirat nopee takas autoon ja matka kohti kotia. Aika nopee tajusin, etten millään enää kerkee hakee niitä. Melkein heti perään tajusin, että mullahan on vielä sunnuntain näyttelyn jäljiltä Pandan rokkarit ja rekkarit treenirepussa mukana. Eikun auton nokka takasin kohti Tattarisuota.

Ilmotin Pandan sitten tosimöllien kisaan mukaan. Rata oli tosi helppo. Siinä oli vain hyppyjä ja 2 putkea. Yhessä kohassa tehtiin kiemura, mutta muuten esteet olivat aika suorassa linjassa. Tää oli kyllä mulle tosi hyvää harjottelua, että miten näissä tilanteissa toimitaan. Olin aika pihalla, että koska saa lähteä, ja minne se koiran hihna meni ja mitähän kaikkea. Pandallekin tällänen pienimuotoinen epävirallinen kisatilanne oli varmasti hyväksi. 

Itse suoritushan ei sitten mennyt nappiin :D Panda päätti kiertää heti ekan esteen ja kipittää suoraan mun luokse. Sitten pieni iloinen rallikohtaus keskellä rataa, jonka jälkeen se viimein suostuis hyppäämään sen ekan hypyn. Heti perään se kieltäytyi menemästä putkeen, vein sen takasin putkeen suulle ja sitten se sujahtikin sinne. Sitten rupeskin menemään esteitä vauhdilla, radan ainoa kiemurakin meni hienosti. Loppumatkasta Panda kiersi vielä yhden hypyn ja kun olin viemässä sitä takasin sen hypyn taakse, niin neiti päätti pompata esteen vielä väärään suuntaan :D Aika paljon vierheitä saatiin siis aikaseksi pienellä radalla. No ainakin vauhti oli kunnossa ja meno iloista. Mikä minusta on tärkeintä tässä vaiheessa, kun ollaan vasta keväästä asti treenattu. Palkintojen jakoa ei jääty turhaan oottelee :D Vähän harmitti, kun ei otettu kahta starttia radalla. Tää ainokainen kun meni alkusähläämisen takia aika plörinäksi.

Tänään sitten oltiinkin usemman kuukauden tauon jälkeen japsilenkkeilemässä. Paikalle tuli meidän lisäksi, Tiia Lunan ja Ellan kanssa, Virpi Milon ja Minjan kanssa, sekä Suvi, Antti, Milo ja Juku-samojedi. Annan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan:
Vettä hauvoille
Viikissä oltiin landella keskellä stadia
Panda, Luna, Ella, Luna, Milo, Juku, Minja ja Milo
Ihanat pennut: Ella 12vk ja Juku 10vk
Kaimat Luna&Luna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti