Tänään olin niinkin onnekas, että sain Mikon lähtee meiän mukaan heti aamusta Tuusulaan agilityepiksiin. Olin ilmottanut molemmat tytöt jo ennakkoon mölliluokkaan kahdella startilla. Pandan vuoro oli ensimmäisenä. Eka startti meni kyllä kaikinpuolin pieleen. Heti tokalle esteelle tuli kielto, ja en ees muista mitä kaikkea siellä meni sitten mönkään :D Tuloslappusessa oli muistaakseni lopulta2 hylsyä ja 2 kieltoa.
Lunalla meni eka kierros muuten ihan täysin putkeen, mutta loppusuoralla se päätti (jostain kumman syystä) kaartaa A:lle. Siinä se sitten tyytyväisenä odotti palkkaa kun oli ylittänyt niin hienosti koko esteen :D Loppurata menttiin sitten taas virheettömästi loppuun asti. Yliaikaa tuli kymmenisen sekuntia. Madeltiin vissiin aika hitaasti. Jos jotain hyvää tästä pitää hakea, niin yhessä vaiheessa Luna ei suostunut tekemään A:ta ollenkaan, ja nyt koiraa on jo vaikea pitää sieltä poista. Mielummin kuitenkin niin päin :)
Panda oli selvästi ensimmäisellä kierroksella kovin jännittynyt uudesta paikasta ja tilanteesta, joten päätin tokalla kierroksella koittaa vetää sen kanssa mahdollisimman rauhallisesti ja iloisesti. Mentiin verkkasta vauhtia ja onnistuttiinkin tekemään nollarata! :) Aikaakin jäi ruhtinaalliset pari sekuntia :D Pääasia oli, että koira (ja emäntäkin) sai kokea onnistumisen ekan jännityksessä menneen startin jälkeen.
Lunan toka rata meni täysin samoin kuin ensimmäinenkin (jopa sinne A:lle oli taas pakko karata), mutta me parannettiin aikaa huomattavasti. Nyt jäi jopa nelisen sekuntia ihanneaikaan. En tiedä ohjasinko Lunaa jotenkin sinne A:n suuntaan huomaamattani. Pitää kiinnittää vastaisuudessa tarkemmin huomiota siihen, että seuraan sen liikettä, ettei se pääse karkailemaan lemppariesteilleen.
Kiva oli kerrankin saada videota. Löydän noista vielä paljon parannettavaa. Yleensä radalla on niin keskittynyt ja jännittynyt, että lopulta muistaa vaan tuloksen. Videot ei huijaa. Kontaktit lipsuu tosi nolosti kummaltakin ja ohjaamisessakin ois vielä paljon parannettavaa. Ihan mukavalla tasolla jo ollaa kuitenkin :) Niin se piti vielä sanoa, että Pandan nollarata riitti 11. sijaan. Nollia oli tänään aika paljon kuitenkin.
Mukavia pätkiä siellä näkyi, kiva päästä teidän kanssa puuhastelemaan ensi kuussa!
VastaaPoistaKiitos! Ei ihan meiän parasta menoa, mutta toki siellä hyväkin kohti oli :)
VastaaPoista