sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Agilitykevättä

Koirilla taitaa olla vähän kevättä rinnassa, ne ovat nimittäin alkaneet leikkiä keskenään täällä meillä kotona (yleensä ne leikkivät keskenään ainoostaan pihalla vapaana ollessaan). Pandahan olisi aikaisemminkin leikkinyt tosi mielellään Lunan kanssa, mutta Luna on ollut aina melko jyrkkä sen leikkiyrityksiä kohtaan. Niinä yleensä harvoina kertoina kun Luna olisi sen kanssa leikkinyt, se on innostunut niin kovasti, että on ruvennut haukkuen komentamaan Lunaa, ja mä oon joutunut käskemään niitä lopettamaan. Nyt on mennyt jo pari viikkoa kun neidit ovat päivittäin painineet nätisti keskenään, ja mikä parasta vielä suht äänettömästi :D Toivotaan että ne ois nyt tajunneet, että se kaveri on seuraksi hankittu, eikä pelkästään kilpailemaan herkuista ja huomiosta.

Pandan kanssa käytiin tiistaina sen neljänsissä epiksissä. Oon tosi ilonen siitä, että nyt kun marraskuussa viimein päästiin aloittaan mölliura, niin ollaan saatu aikaseksi kilpailla nyt näinkin säännöllisesti. Jokaisessa kisassa ollaan otettu 2 starttia, ja tulokset 8 startin jälkeen näyttää tältä:
4 x HYL
2 x 5vp
2 x 0

Suurin ongelma kilpailemisen suhteen on Pandan jännittäminen. Melkein joka kisassa toka startti on mennyt paremmin kuin ensimmäinen. Mitä isompi halli ja enemmän porukkaa, sitä enemmän Pandaa on jännittänyt. Jännitys näkyy radalla niin, että Panda lähtee helposti harhailemaan ja tutkimaan paikkoja. Se saattaa esimerkiksi kiivetä A:n harjalle tarkkailemaan ympäristöä. Sitten kun saan sen rauhoittumaan se menee tosi hienosti. Vauhti on vielä suhteellisen hidasta, mutta oon huomannut, että se pysyy rauhallisempana kun en yritä sitä vielä liikaa kirittää. Toisaalta toi harhailu voi olla ihan vain kokemaattomuutta isoilta kentiltä. Panda on treenannut tähän asti pienessä sisähallissa, joka on ehkä neljännes oikeesta kisakentästä.

Tiistain kisoissa ekan radan alussa kävi juuri näin, että koira lähti tutkimaan paikkoja, ja tosiaan kiipesi sinne A:lle tarkkailemaan kisahallia. Sitten nappasin sen kunnolla kontaktiin ja rauhoitin tilanteen, niin loppurata menikin täysin virheettömästi. Kontakteille neiti teki täydelliset pysäytykset, jotka palkittiin isoilla kehuilla ja pienillä nameilla. Seuravaalla radalla Panda varasti hieman lähdössä (annettakaan se anteeksi jännityksen takia) ja samalla missasi ekan putken suun. Tästä siis vitonen. Koko loppu rata menikin sitten täysin virheettömästi. Ekalla radalla kontakteille namittaminen kannatti, koska nyt Panda teki taas loistavat 2on-2offit sekä A:lle, että puomille (ilman namitustakin). Minä hihkuin siellä sitten kehuja taitavalle pienelle. Koko kisoista jäi onnistunut fiilis, vaikka nollia tai sijotuksia ei tällä kertaa tullutkaan.
Ilmottauduttiin Pandan kanssa alustavasti japsien agirodun alojoukkueeseen. Agirotu järjestetään Nastolassa heinäkuun ekana viikonloppuna. Alojoukkueiden radat on kuulemma ykkösten hyppyradan tasoisia. Pandan pitäisi kyllä osata jo ihan hyvin suorittaa sen tasoisia ratoja. Suurin haaste on saada lisää kisakokemusta ja harjoitella kepit itsenäisemmiksi. Tällä hetkellä ollaan vielä käytetty naksutinta melkein joka kerta keppejä tehdessä. Ihan parissa viime treeneissä, missä ollaan niitä tehty oon saanu jätettyä naksua jo pois. Toisessa Pandan hankalassa esteessä keinussa tehtiin viime treeneissä pieni läpimurto kun Panda teki keinun itsenäisesti jo pari kertaa (ilman nameja ja remmiä). Vauhtia ja häseltämistä oli vielä liikaa, joten tosi varovasti pitää edetä tästä, ettei tuu taas takapakkia sen esteen suhteen.

Lunan agilitykuvioista sen verran, että neiti keinukammo teki myös toissakerralla treeneissä keinun täysin itsenäisesti pitkästä aikaan :) Se on tänä talvena syttynyt agilityyn ihan kunnolla, eikä sen treenaamisesta enää puutu vauhtia tai tekemisen iloa. Nykyään sille riittää palkaksi pelkkä lelukin, kun ennen se suoritti esteitä lähinnä nakkipalkalla.
Uudesta vauhdista ja tekemisen meiningistä innostuneena ilmotin sen vuoden ekoihin hyppykisoihin. Kepit on jotenkin olleet niin kehnot harkoissa, että oon lykännyt kisaamista tähän asti. Nyt kepitkin on taas hieman kehittyneet. Vielä tarvitaan kyllä treeniä, että saadaan ne nopeammiksi, varmemmiksi ja itsenäisemmiksi. Kisat on jo ensi sunnuntaina meidän kotihallissa Vantaalla.

Sitten vielä iloisia uutisia: Luna on viime vuoden agijapsikisassa sijoittunut hienosti viidenneksi! Pisteitä meillä ei vielä kovin montaa ollut, mutta on hienoa saada tunnustusta kovasta treenaamisesta.




Tänään piti paistaa aurinko ja mun piti käydä ottamassa keväisiä valokuvia koirista tän postauksen täytteeksi, Tietenkin onkin ihan harmaata, enkä viitsinyt vaivautua. Onneksi ensi viikoksi on luvattu monta aurinkoista päivää. Voin sitten tehdä erikseen kuvapostauksen kevätkuvista :)

Ps: Lunalla on karvanlähtö, eli saa lähtee Lahden näyttelyyn bikini-tytön kanssa <3
Pps: Kuvat on vanhoja agilitykuvia. Uusia ei nyt valittavasti ollut tarjolla :( Toivottavasti taas pian saisin niitäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti