torstai 22. toukokuuta 2014

Luna ja Panda harrastaa

 Viime päivityksen jälkeen ollaankin oltu aika aktiivisia harrastusrintamalla. Lunan agilityryhmä pääsi viimein alkamaan, ja nyt ollaan oltu jo kahdissa treeneissä. Meiän ryhmässä on 6 koiraa: minisheltti, medisheltti, villakoira, lapinporokoira ja belgianpaimenkoira. Koiria on siis laidasta laitaan, isoja ja pieniä.

Treenit on mennyt ihan mallikkaasti. Luna selvästi nauttii kun pääsee juoksemaan isolla kentällä. Ollaan saatu nyt jo aika kivoja onnistumisia. Kepit meni ekalla kertaa tosi kivasti, mut tänään taas niitä sai pikkasen hioa. Pandallakin on mennyt omissa treeneissä mukavasti. Se ei enää ota muista koirista juuri ollenkaan häiriötä.

Lunan kanssa ollaan keretty käymään myös yhdissä möllikisoissa Espoossa. Eka rata meni tosi hitaalla tempolla, ja yksi kieltokin taisi olla. Toka rata meni (ainakin mun mielestä) ihan puhtaasti ja onneksi myös paljon nopeemmin kuin eka. Harmi etten jaksanu jäädä odottamaan tuloksia (Luna oli ulkopuolisena taas mukana, niin ei voitu sijoittua). Aattelin, että ne tulis nettiin pian, mutta eipä oo vieläkään näkynyt.

Panda taas on päässyt kiertämään pari mätsäriä. Sunnuntaina vietettiin hellepäivää Järvenpäässä Nuorten koiraharrastajien match show:ssa. Mätsäri oli muuten tosi mukava (ja päivä kaunis), mutta jostain syystä KAIKKI pennut ja pienet koirat oli laitettu samaan kehään. Aika huono idea mun mielestä, kun molempia on kuitenkin aina paljon. Saatiinkin odottaa melkein 3h ennen kuin pienet aikuiset pääsi edes alkamaan.

Kun oli Pandan vuoro mennä kehään, niin neiti päätti ettei esiintyminen voisi kiinnostaa pätkän vertaa. Paljon kivempaa oli koittaa napata suuhun kaikki muilta tippuneet lihapullat, nakit ja nappulat. No, jonkun näköstä harjostusta tämäkin. Niitä lihapullankylväjiä on usein tavattu myös virallisissa kehissä :D
Asiallinen Panda
Epäasiallinen Panda
Sininen oli siis päivän väri. (Emännän väri taas oli punainen - onnistuin palamaan tosi pahasti auringossa, vaikka koitin lisäillä aurinkorasvaa vähän väliä.) Ennen nauhakehää käytiin treenaamassa hieman nakkien väistelyä, ja treenit tuottikin tulosta. Tuomari juoksutti meitä varmaan 20 kertaa kehää ympäri ja valkoinen nakkirosvo jaksoi kuin jaksoikin keskittyä esiintymiseen tällä kertaa. Koiria putosi pelistä ympäriltä ja kohta Panda olikin jo kolmen parhaan joukossa! Ihan finaalikierroksella nenä meinasi pikkasen rupee tippumaan nurmikon pintaan ja ykköspaikka meni siinä sivuun. Emäntä on kuitenkin huippuiloinen myös SIN2-tuloksesta n__n

Ella osaa seisoa jo hienosti
Eilen taas oltiin Tiian, Ellan ja Pandan kanssa Espoossa SuKoKa:n järkkäämässä mätsärissä. Meillä oli ihan ulkomuototuomari Veli-Pekka Kumpumäki arvostelua hoitamassa. Ella pääsi eka kehään, ja Ellalle tuli vastaan italianvinttikoira. Neidille hienosti ekasta aikuisten luokasta mätsärissä punainen nauha :) Panda sai myöskin haastaa italianvinttikoiran, ja vaikka esiintyminen menikin vähän säheltämiseksi, niin saatiin myöskin voitto kotiin. Japani: 2, Italia 0 :p

Vainukoira-Panda

"Hei mitäs tuolla on!"
Välillä mennään eteenkin päin

Seisominen sentään sujui

Panda & Ella
Nauhakehässä tuomari ei enää huomannut hienoja valkosia, mutta eipä se haitannut. Kiva ilta vietettiin silti tyttöporukalla <3 Ylihuomenna sitten Kemiönsaaren näyttelyyn, iiik!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti