sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Japsilenkillä Viikissä

Saatiin pitkästä aikaan sovittua japsilenkkipäivä, ja tänään kokoonnuttiinkin sitten pienellä porukalla Viikin Gardenian edessä. Lunan ja Pandan lisäksi mukaan tuli Tiina ja Eddie, sekä Salla ja Mitzu. Tällä kertaa tehtiin kunnon hihnalenkki koirien kanssa, kun ei oikein vapaanakaan uskaltanut pitää. Panda on huonolla tuulella ja rähisi sekä Mitzulle, että Eddielle. Se on molemmat nähnyt aikasemmin, mutta ei oo ennen niille tollain rähissyt. Varmaan vaikutti taas se, että viime kerrasta on niin pitkä aika. Lisäksi hihnassa olo tuntuu usein tuovan lisää kireyttä ilmapiiriin. Luna oli onneksi nätisti. Se tosin oli oma väliinpitämätön itsensä. Salla ja Tiina kiinnostivat sitä paljon enemmän kuin toiset japsit.
Panda, Luna, Eddie ja Mitzu

Japsiemäntien kanssa oli mukava höpistä, ja reilun tunnin mittanen lenkki meni kyllä tosi äkkiä. Lopuksi napattiin vielä muutama ryhmäkuvakin ja sovittiin, että nähdään ensi viikolla messarissa kehän laidalla. Iik, vähän jännittää jo ensi viikko :D Onneksi oma koira on menossa vain yhtenä päivänä kehään, niin kahtena muuna voi keskittyä vaan kannustamaan muita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti