perjantai 25. lokakuuta 2013

Pandan ja Ellan näyttelytreenit

Meillä on arki taas lähtenyt täällä rullaamaan. Tiistaina oltiin agilitytreeneissä. Nykyään nautin todenteolla Lunan kanssa treenaamisesta, kun tuntuu, että ollaan molemmat päästy sellaselle mukavalle tasolle. Luna irtoo tosi hyvin esteille, eikä enää jäätyile juuri ollenkaan. Mäkin rupeen osaamaan jo kaikki perusohjauskuviot, enkä sekoile enää paljoa ohjauksen kanssa. Parhaimmillaan meidän meno on jo melko vauhdikasta, ja virheetöntä. Toki vielä tarvitaan paljon treeniäkin. Ajattelin kuitenkin ensi vuodeksi ottaa Lunalle jo lisenssin, että päästään kokeilemaan virallisiinkin kisoihin.

Mulla on ollut nyt tytöt perikkäisissä agilityryhmissä tiistai-illoissa. Toinen on odottanut aina häkissä sillä aikaa, kun toinen treenaa. Luna malttaakin odottaa hyvin, mutta Panda haukkuu omalla vuorollaan jonkin verran. Irtisanoin meidän toisen ryhmäpaikan nyt marraskuun alusta, kun tuntuu, että en pysty kunnolla lämmittelemään koiria, ja muutenkin minusta on mukavampi keskittyä yhteen koiraan kerrallaan. Lisäksi rahatilanne vaikutti tähän päätökseen myös hyvin paljon. Oon ollut erittäin tyytyväinen tohon meidän koirakouluun, mutta hinnat ovat kyllä kanssa sitten sitä luokkaa, että mun on pakko miettiä muitakin vaihtoehtoja. Liityin HSKH:n jäseneksi tänä syksynä, ja kovasti koitan saada meille kesäksi treenipaikan sieltä. Siihen asti tytöt saa vuorotella tuossa meidän koirakouluryhmässä. Lisäksi saadaan käydä itsenäisesti treenaamassa seuran tiloissa.
kuvista tuli aika kauheita...
Keskiviikkoilta taas meni Tiian kanssa näyttelytreeneissä. Sää oli synkkä ja märkä, mutta me tytöt raahattiin reippaasti trimmipöytää pitkin pihoja :D Porukka katto varmaan, että mikä noilla on hätänä. Tällä kertaa meillä oli mukana vain nuoremmat valkoiset, Ella ja Panda. Tytöt tulee ihan hyvin toimeen keskenään, mitä nyt Pandan pitää aina välillä komennella pentua.
Ellan poseerauskuvista paras :D Yritetään ottaa uusi valosan aikaan
Ella oli kasvanut ihan hirveesti! Ei se ookaan enää pikku-Ella, vaan se oli saanut jo Pandan kiinni koossa. Kovasti yritettiin kattoa, että kumpi on korkeempi, mutta ei saatu oikein selkää. Ellalla on kuitenkin vielä niin pörröinen pentuturkki.
Ella
Ella
Loppukevennykseksi vielä vinkki treeninakkien pilkkomiseen:
Tarvitaan: nakkeja, kananmunaleikuri, pusseja, veitsi ja leikkuulauta
Leikkaa nakit kolmeen osaan
Viipaloi nakit leveyssuunnassa
Sitten vielä pituussuunnassa
valmiita treeninakin paloja
pussita ja pakasta







2 kommenttia: