Täällä ollaan ihan innoissaan, kun ollaan päästy taas aloittamaan agilityn treenaus kunnolla. Agitauko päättyi pari viikkoa sitten, kun päätettiin Lunan kanssa lähteä kokeilemaan "kylmiltään", että missä kisakunnossa ollaan pidemmän tauon jälkeen. Osallistuttiin siis oman seuran epiksiin. Sarjoja oli kolme, putkiralli, möllit ja kisaavat. Päätin, että mennään ulkopuolisina mölleihin, koska kisaavien rata (keinuineen) olisi ollut liian haastava.
Minimöllit pääsivätkin ensimmäisenä kokeilemaan taitojaan radalle. Lunan kanssa vedettiin kaksi starttia, jotka molemmat menivät hienosti - kummastakin tuloksena nolla. Ajat tosin olivat hitaimpien joukossa, mutta ei kyllä edes koitettu mennä järin kovaa vauhtia. Emäntä ei uskaltanu kunnolla vielä juosta, minkä lisäksi vaadin Lunalta kunnon pysähdykset puomin alastulolle. Pääasia kuitenkin, että päästiin ilman virheitä maaliin. Omien ratojen jälkeen jäin vielä talkootöihin ratahenkilöksi. Talkoopisteet rupeekin (onneksi) pikkuhiljaa olemaan kasassa. Neljä tuntia pitäisi vielä raapasta kasaan jostain.
Seuraavana päivänä päästiin sitten Lunan treeneihin mukaan pitkästä aikaan. Yhteensä kerettiin käymään kahdissa treeneissä vielä ennen kuin kesäkausi loppui. Viimeiset treenit jäivät positiivisesti mieleen, kun päästiin Lunan kanssa pitkästä aikaan juoksemaan kunnolla, ja viimein huiskustakin alkoi löytymään vauhtia. Itelle tuli kauhee kutina päästä kokeilemaan taas pitkästä aikaan virallisiinkin kisoihin.
Viime viikolla alkoikin sitten jo hallikausi, Lunan kanssa saatiin onneksi ryhmäpaikka myös talveksi. Meidän ryhmä treenaa joka toinen perjantai kello 21-22. Ei ehkä mikään paras mahdollinen aika, mutta minä menin tyhmänä laittamaan, että meille käy mikä aika tahansa :D Onneksi kuitenkin saatiin edes joku ryhmäpaikka, joten en jaksa valittaa ajankohdasta enempää. Kouluttaja ja ryhmän muut koirat vaikuttavat mukavilta näin yhden kerran tutustumisen jälkeen. Luna aluksi epäröi uuden näköistä rengasta, ja jäi kuuntelemaan hallin kaikua, mutta muuten ensimmäiset hallitreenit menivät hyvin.
Pandan kanssa taas aloitettiin treenit eilen Koirakeitaalla, pienten koirien agilityryhmässä. Ryhmässä on meidän lisäksi 4 muuta pikkukoiraa, joista kolme oli eilen paikalla. Panda ei ottanut koirista ollenkaan häiriötä, mistä olin superiloinen. Muutenkin treenit meni sujuvasti, ja Panda tuntui muistavan hyvin vanhat opit. Ohjaajakin sai kehuja hienosti ohjatusta radasta, Hyvä me :D
Nyt meillä on alkamassa juoksukausi (Pandalla alkoi jo, Luna tulee yleensä aina parin viikon päästä perässä). Sen jälkeen koitetaan uskaltaa osallistua kisoihin. Eli Luna virallisiin (hui) ja Panda ekoihin mölleihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti