Käytiin eilen koirien kanssa Koirakeitaan hallilla treenaamassa omatoimisesti. Meille oli varattu tunti treeniaikaa, ja kerettiin tehdän kummankin koiran kanssa 4 noin viiden minuutin harjoitusta. Ensimmäisenä oli vuorossa pussi, joka on ollut kummallekin huiskulle yksi vaikeimmista esteistä. Luna oppi pussin viime talvena, mutta sen jälkeen sitä on treenattu tosi vähän. Ilokseni sain huomata, että se osaa sen vieläkin tosi hyvin. Varsinkin namilautanen sai neitiin kovasti intoa ja vauhtia.
Panda taas ei vielä osannut pussia. Se oli meillä viimeiksi treeneissäkin, mutta pieni valkonen ei suostunut menemään pussia, niin että se oli kokonaan kiinni. Avustaja sai pitää pussia pikkasen auki, niin sitten kyllä suostuttiin menemään. Eilen tehtiin läpämurto tämän esteen suhteen. Namilautasen avulla tämäkin kaveri tajusi, että pussiin tosiaan kannattaa pujahtaa :) Jee, taas yksi uusi este opittu. Nyt vaan lisää treeniä ja pikkuhiljaa voi alkaa jättää lautastakin pois.
Pussin jälkeen treenattiin kontakteja pikku-A:n avulla. En viitsinyt raahata yksinäni isoa A:ta keskelle hallia, ja muutenkin tuo pieni riittää kyllä vallan mainiosti tähän tarkotukseen. Lunalla menee kontaktit jo tosi hyvin mun mielestä. Ainoot kerrat millon se irtosi kontaktilta ilman lupaa, oli kun menin itse sen taakse niin, että se ei nähnyt minua. Eli emäntään pitää näköjään pitää vielä näköyhteys. Panda ei aina vielä malta, mutta opettelee kovaa vauhtia. Intoa ja vauhtia kyllä löytyy ja tykkään Pandasta siitä, että se ei harmistu, vaikka joku meniskin pieleen ja jouduttaisiin ottamaan uudestaan.
Kontaktien jälkeen tehtiin pientä irtoamistreeniä putken avulla, mutta siitä tuli niin huonot videot, että niitä en viitsi edes pistää. Kumpikin kyllä tajusi harjotuksen idean.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti