Aika nopeesti paikanpäällä tajusin, että tässä tulee menee koko ilta. Supermölliradalle oli ilmoitettu yli 100 koiraa, ja tuntui että ne ei meinannut loppua millään. Panda pääsi viimein minien mölliradalle muistaakseni noin kello 22 (oltiin tultu paikalle kuuden jälkeen).
Panda oli maanantain treeneissä jotenkin poissaoleva, joten mietin pitkään otanko sitä edes mukaan. Mentiin nyt sitten kuitenkin kokeilemaan. Koitin innostaa sitä vähän lämmittelyesteillä ennen omaa suoritusta. Pandan ratojen plussat ja miinukset.
Miinukset:
-Ekalla radalla "käynnistymisvaikeuksia". Kiers ekan esteen, minkä jälkeen ohjaajan pasmat meni sekasin, ja pääs vielä pujahtaa väärään päähän putkeen.
-Tokalla radalla hyppäs kyllä ekan hypyn, mutta lähti sen jälkeen A:lle (joka oli todellisuudessa paljon suoremmassa kulmassa ekaan hyppyyn nähden). Sain huudeltuu sen pois sieltä, mutta kiers taas alkuradasta vielä yhden hypyn.
Plussat:
+Alun sähläyksen jälkeen radat meni virheettömästi loppuun

+Kaikkille neljälle kontaktille onnistuneet on-offit
+ok-vauhti ja irtoominen loppuradoista
Tuloksina 5+hyl=20virhepistettä ja tokalta 2x5=10virhepistettä. Oisin toivonu ihanneaikoja, niin oisin voinu jotain sanoa vauhdistakin, mutta niitä ei nyt ollut.
Luna pääsi omalle radalleen vasta ihan viimeisenä kello 23 jälkeen. Suurin osa kilpakumppaneista oli luovuttanut jo siihen menessä, joten meidän lisäksi jäljellä oli enää 2 koiraa silloin.
Ratapiirros on lähinnä suuntaa-antava. Piirrosta ei löytynyt facesta, joten koitin äsken kaivaa sen muistini syövereistä. Ei varmasti vastaa täysin todellisuutta.
Lunan plussat ja miinukset
Miinukset:
-Ekalta kerralta kepeiltä vitonen kun jätti yhen keppivälin tekemättä, ja jouduttiin ottaa alusta.
-Tokalta kerralta kepeiltä kaksi vitosta, ensin sisäänmenossa hämminkiä, ja sitten pujottelu vielä sekosi jossain välissä.
-Ekalta radalta keppien vitosen lisäksi meni kyllä 8-putkeen, mutta jostain syystä ei mennyt putkea kokonaan läpi, vaan lähti samasta päästä mun perään. Lähetin sen sitten uudestaan sinne, ja sitten se menikin
Plussat:
+Kepit yllättävän hyvät kun vertaa siihen tilanteeseen missä oltiin vielä keväällä. Tokalla yrityksellä päästiin suht ripeesti pujottelemaan alusta loppuun molemmilla kerroilla.
+Ekalla kerralla tosi hyvä sisäänmeno kepeille haastavasta kulmasta
+Hyvää vauhtia ja irtoomista (pitkä ilta ei näkynyt jaksamisessa)
+Pärjättiin ihan hyvin tälläsellä haastavammallakin radalla (rata sama kaikille tasoluokille)
+ok-vauhti ja irtoominen loppuradoista
Tuloksina 5+hyl=20virhepistettä ja tokalta 2x5=10virhepistettä. Oisin toivonu ihanneaikoja, niin oisin voinu jotain sanoa vauhdistakin, mutta niitä ei nyt ollut.
Luna pääsi omalle radalleen vasta ihan viimeisenä kello 23 jälkeen. Suurin osa kilpakumppaneista oli luovuttanut jo siihen menessä, joten meidän lisäksi jäljellä oli enää 2 koiraa silloin.
Lunan plussat ja miinukset
Miinukset:
-Ekalta kerralta kepeiltä vitonen kun jätti yhen keppivälin tekemättä, ja jouduttiin ottaa alusta.
-Tokalta kerralta kepeiltä kaksi vitosta, ensin sisäänmenossa hämminkiä, ja sitten pujottelu vielä sekosi jossain välissä.
-Ekalta radalta keppien vitosen lisäksi meni kyllä 8-putkeen, mutta jostain syystä ei mennyt putkea kokonaan läpi, vaan lähti samasta päästä mun perään. Lähetin sen sitten uudestaan sinne, ja sitten se menikin
Plussat:
+Kepit yllättävän hyvät kun vertaa siihen tilanteeseen missä oltiin vielä keväällä. Tokalla yrityksellä päästiin suht ripeesti pujottelemaan alusta loppuun molemmilla kerroilla.
+Ekalla kerralla tosi hyvä sisäänmeno kepeille haastavasta kulmasta
+Hyvää vauhtia ja irtoomista (pitkä ilta ei näkynyt jaksamisessa)
+Pärjättiin ihan hyvin tälläsellä haastavammallakin radalla (rata sama kaikille tasoluokille)
Pitkä ilta siis kannatti, kun lopulta päästiin kuitenkin nousemaan palkintopallille. Saatiin palkinnoksi koiranruokaa ja 25€:n lahjakortti sporttikoiranettikauppaan. Ehkä pian jo virallisiinkin Lunan kanssa :) Keppejä pitää nyt vaan ahkerasti tehdä treeneissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti