keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Luna saikulla, Panda epistelee

Blogi on viettänyt hiljaiseloa pari viime kuukautta. Syy tähän on pääasiassa se, että me ei oikein olla tehty mitään kummempaa. Meillä oli häät heinäkuun loppupuolella, ja niiden suunnittelu vei aikalailla kaiken vapaa-ajan alkukesästä. Häiden jälkeen lähdettiin häämatkalle Karibialle ja koirat oli sen aikaa hoidossa Mikon isovanhemmilla. Olivat kuulemma viihtyneet hyvin. Treeneistä tuli noin kuukauden tauko, mikä teki ihan hyvää koirille. Olivat tosi innoissaan, kun pääsivät taas tauon jälkeen treenaamaan.
Meidän perhe 25.07.2015 <3
Nyt ollaan siis palailtu takasin treeniarkeen. Luna tosin joutui melkein heti jäämään saikulle agilitystä onnistuttuaan venäyttämään niskansa treeneissä. Se oli kovasti kipeänä seuraavana päivänä ja jouduttiin käymään lääkärissä hakemassa helpotusta. Onneksi lepo ja kipulääkkeet auttoivat, ja Luna toipui nopeasti. Käytiin myös kaksi kertoo laserkipuhoidossa, ja sekin tuntui auttavan. Lunan mielestä se oli ihan ookoo touhua. Ei ainakaan pistänyt pahaksi. Ollaan varuilta pidetty Luna lääkärin ohjeiden mukaan ihan minimiliikkunnalla nyt pari viikkoa. Se meinas rupee mennä jo vähän pitkin seiniä. Onneksi nyt on saatu jo lisättyä liikuntaa, ja Lunakin on päässyt purkamaan energiaansa. Agilitystä taukoillaan vielä ainakin pari viikkoa. Tulevaisuudessa Lunan niska ja selkä vielä mitä luultavammin kuvautetaan emännän mielenrauhan takia. Eläinlääkärin mielestä mitään syytä harrastusten lopettamiselle ei ole, koska Luna toipui niin hyvin.

Se(kin) huono puoli tässä tapaturmassa oli, että nyt Luna ei pääse MH-luonnekuvaukseen mukaan ensi viikon viikonloppuna. Sillä on noista kipulääkkeistä varoaika voimassa vielä silloin. Harmittaa aika paljon, kun oon koirat jo pitkään halunnut siinä käyttää. Onneksi edes Panda pääsee testiin. Vähän kyllä jännittää, että saako sitä hävetä siellä. No pitäähän siellä on vertailukohtia kiltisti käyttäytyville koirille :D Ehkä Lunakin pääsee sitten seuraavalla kerralla mukaan. Pitääkin kysyä, että onko tossa testissä mitään yläikärajaa.

Eilen sitten päästiinkin kisaamaan pitkästä aikaan. Ojangossa alkoi perinteinen Tehis Cup (kolmen epävirallisen kisan sarja). Panda pääsi kisaamaan mölliluokkaan. Minimölleissä startteja oli yhteensä 37. Me otettiin kaksi starttia.

Panda pysyi lähdössä hyvin, ja pääsin etenemään kakkoesteen kohdalle, mistä sain sen näppärästi pyöräytettyä kolmosputken kauempaan päähän. Puomi meni ripeästi, ja kummallakin kierroksella kaveri malttoi tehdä kontaktit loppuun. Sitten heitin sen vitosen taaksen ja nappasin sen valssilla kutosen takaa vasempaan käteen. Tän jälkeen se lähtikin vauhdilla suorittamaan pituuden putken ja 9-hypyn. Sen irtosi hyvin ysihypylle ja sieltä A:lle, joten mulle jäi hyvin aikaa kipittää A:n toiselle puolelle vahtimaan kontakteja. Ekalla kiekalla A:n kontaktit meni tosi hyvin, mutta tokalla kierroksella se jäi puoleen väliin hiipimään ja koitin kannustaa sitä eteenpäin, niin taisin sanoa vahingosa "mennään", joten Panda kuvitteli, ettei tarttekaan ottaa kontaktia ja jatkoi suoraan muurille. Onneksi tuli kuitenkin suht nätisti alas, en viittinyt palautella, kun oli oma moka (mennään on siis meidän vapautuskäsky).

Ekalla kierroksella oli tarkotus tehä toi viiden viimisen hypyn sarja niin, että ohjasin ensin sisäpuolelta 13 ja 14-hypyt ja sitten oli tarkotus tehä valssi 15 esteen jälkeen (paras ois varmaan ollu edessäleikkaus, mutta mua vähän jännitti, että oisinko onnistunut ajotusten kanssa). Lopulta Panda olikin niin nopea, että en kerenny tehä sitä valssia, ja lähetin sen eteen ja tein takanaleikkauksen. Muuten meni hyvin, mutta Panda meinas kiertää vikan hypyn, kun mun ohjaus oli myöhässä. Sain sen kuitenkin vielä nippanappa kiljasemalla pelastettua :D

Toisella kiekalla teinkin sitten sen lopun niin, että tein vikan putken jälkeen edessä leikkauksen ja ohjasin noi kaikki viisi hyppyä oikeelta puolelta. Se oli ehkä vähän pidempi reitti, mutta kaverilla oli niin paljon vauhtia, että jotenkin aattelin ton olevan helpoin tähän kohtaan. Vähän jännitti saanko sen käännettyy tolle sivuttain olevalle 15-hypylle, mutta sekin onnistui onneksi :) Toinen kierros oli tosi nopea. Pandan selvästi nopein suoritus epiksissä tähän asti. Saatiin jopa tuntemattomilta kehuja vauhdista :D Tällä suorituksella Panda oli minimöllien viides ja sai kaksi cuppipistettäkin. Ei ihan riittänyt vauhti palkinnoille, mutta mielummin vaadin kunnon kontaktit ja häviän sen takia ajassa, kuin annan koiran rallatella ne alas, ja sitten myöhemmin virallisissa kiroan kun koira hyppiin kontaktien yli.
Japaninpitkäkorva harrastaa agilityä
Parannettiin aikaa yli 3 sekuntia tokalla yrityksellä
Todistusaineistoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti