sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Japsien kesäpäivät Valkeakoskella

Eilen vietettiin siis japaninpystykorvien kesäpäiviä ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Tapahtumapaikka oli Lunan kasvattajan Mirjan luona Valkeakoskella, kennel Sakura Zensenin kotimaisemissa. Oli kiva palata 4:n vuoden jälkeen katsomaan Lunan synnyinkotia ja tietenkin kasvattajaa perheineen.
Panda ja lauma poikia
Saavuttiin paikalle puolenpäivän aikaan, ja piha olikin jo täynnä ihmisiä ja huiskuja. Pikkasen jännitti päästää omat tytöt isoon joukkoon mukaan vipeltämään, mutta onneksi kumpikin osasi käyttäytyä pääsäänöisesti todella hyvin. Pandan piti hieman koittaa härkkiä itteään nuorempia narttuja, mutta yllättävän hyvin sekin sopeutui isoon laumaan vieraita koiria.
Panda ja joku tuntematon kaveri
Osallistuttiin myös kaikkiin järjestettyihin kilpailuihin. Ensin oli vuorossa Nean järjestämä agitokokisailu. Osallistuin siihen Lunan kanssa. Neitiä ei yhtään olisi voinut vähempää kiinnostaa temppuilu. eikä rata mennyt ollenkaan putkeen :D Olisi vissiin pitänyt ottaa nameja mukaan, mutta jätin kaikki namit tarkotuksella kotiin, ettei nameista tulisi mitään riitaa muiden koirien kanssa (noikun on sen verran ahneita herkkuja kohtaan). No eipä se haitannut mitään, ainakin Lunalla oli hauskaa.
Rataan toivat lisähaastetta kaikki avustavat huiskut :D (kuvassa rataa suorittaa Heidi huiskuineen)
Seuraavana taisi olla vuorossa tikanheittokilpailu isännille ja emännille. Mikko osallistui miesten sarjaan, eli "paras uros"-kisaan. Mikko sijottuikin hienosti kolmanneksi ja sai SERT:n :) Mikko luuli, että nyt siitä tuli jo valioluokan uros, mutta mun piti ikäväkseni kertoa sille, että se tarvii valioitumiseen vielä kaksi sertiä lisää.

Sitten oli vuorossa tietokilpailu. Kysymyksiä oli yhteensä 10, mutta yhdesssä oli mahdollisuus saada myös extrapiste. Me taidettiin saada yhteensä 9 pistettä, joten voitto meni tässä sarjassa sivusuun. Saatiin lohdutuspalkinnoksi kuitenkin koiranlelu :)

Mikko ja Luna jonossa nakinsyöntikisaan
Viimeisenä kilpailuna oli koirien nakinsyöntikilpailu, joka oli todella suosittu varsinkin koirien keskuudessa. Kaikki 18 tapahtumaan osallistunutta koiraa sai kokeilla syöntitaitojaan. Meillä Panda teki huippusuorituksen ja veti nakit kitaansa 2,3s:n ajassa. Lunalla taas meni pikkasen kauemmin aikaa nakkien mutustamiseen 3,6s (jos oikein muistan). Panda sijoittuikin hienolla ajallaan nakkikisan kolmanneksi, ja sai palkinnoksi uuden hihnan.


Luna tositoimissa

Nälkäinen yleisö
Nea tarkistaa aikoja ja huiskut tarkistaa, ettei vaan yhtään nakkia jäänyt maahan
Joukon pienemmäinen, Waltteri
Kaiken mukavan ohjelman lisäksi meidät syötettiin ja juotettiin hyvin järjestäjien toimesta. Oli kyllä tosi mukava päivä kaikin puolin, ja kaikki koiratkin tulivat hyvin toimeen suuressa laumassa keskenään :) Lähdetään ensi kerrallakin varmasti mukaan, jos vaan mitenkään päästään.
Kaikki 18 huiskua ja 30 ihmistä (muutama oli vielä kameroidan takana)
Mikko ja Panda <3
Ruusupuskan varjossa Luna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti