maanantai 13. kesäkuuta 2016

Panda on nyt Suomen muotovalio!


Otsikko pilaa teiltä nyt kaiken jännityksen, mutta en malta olla hehkuttamatta heti alkuun. Oon koko alkuvuoden yrittänyt katella Pandalle jotain sopivia pieniä näyttelyitä, mutta kaiken kattelun jälkeen olin ilmottanut sen vain Jämsän ryhmänäyttelyyn viime sunnuntaille. Tuomarina japseilla oli Riitta Lahtovaara, joka on arvostellut Pandan kaksi kertaa junnuluokassa. Kummallakin kerralla tuomari tykkäsi Pandasta (ERI1 kummastakin), mutta ei antanut täysin kaljulle junnulle vielä SA:ta. Kuva kaljukyljestä alla.


Kun aikataulut viimein tulivat, niin sai alkaa jännittää kunnolla, Panda oli nimittäin ainoa japaninpystykorva tässä näyttelyssä! Koitin olla toivomatta liikoja, etten sitten pettyisi, jos se SA ei nyt sillä kertaa tulisikaan vielä.

Näyttelypäivä oli kovin kylmä ja tuulinen. Yritän pystyttää (mun uutta hienoa) telttaa kehän laidalle, mutta eihän siitä mitään tullut, kun tuuli liikkaa, ja teltan keppejä ei saanut pysymään kivisessä maassa. Mukavat samojedin omistajat koittivat auttaa teltan kanssa, ja toiset lainasivat vasaraa, mutta joudun silti pistämään teltan kasaan, ja toivomaan että ei alkaisi ainakaan kamalasti sataa.

Pandan vuoroa odotellessa, Panda sai uusia pieniä kavereita. Lauma pikkutyttöjä kävi ihastelemassa ja rapsuttamassa sitä moneen kertaan. Panda on aina ollut aika arka lapsia kohtaan, mutta nykysin on jo saanut enemmän itsevarmutta lapsien kohtaamiseen (varmaan Mila auttanut asiaa).

Kehä oli aika paljon edellä aikaansa, ja ei jouduttu odottaa kovinkaan kauaa, kun päästiinki jo kehään. Ensimmäisenä huomasin, että kehässä ei ollut pöytää lainkaan. Tuomari pahoitteli tilannetta, ja tutki Pandan maassa. Panda oli vähän jännittynyt oudosta lähestymistavasta, mutta otti asian ihan hyvin, ja koitti lopulta kiivetä tuomari syliin. Kehässä esiintyminen sujui neidiltä varsin mallikkaasti, ja tuomarin pöydän edessä Pandaa seisottaessani kuulin hieman arvostelua, ja hyvältähän se kuulosti. Lopulta kehäsihteeri kuulutti pitkän odotuksen jälkeen, että koira saa Erinomaisen ja Sertin arvoisen! Voittaa luokkansa, on parasnarttu 1. ja rotunsa paras! Sitten saatiin vielä serti, ja kysyttiin että valioituuko, ja valioituihan se. Saatiin tuomarilta ja sihteeriltä onnitteluja, ja tuomari kehoitti vielä jäämään ryhmäkilpailuun. Ite olin ihan pyörällä päästäni, ja liikuttunut siitä että minun pieni possunenäinen japsi oli nyt muotovalio. Sain kuitenkin jotenkin vielä sanottuu tuomarille, että tämän emä on myös valioitunut hänen kehässään. Tuomari tuntui olevan mielissään siitä :)

Alunperin olin ajatellut, että ei jäädä ryhmäkehään (samana päivänä oli japsien kesäretki Haltialassa, jonne olisin myös halunnut osallistua), mutta kerrankos sitä valioituu ja on vielä ROP samana päivänä. Käytin odotteluajan hyödyksi, ja kävin syömässä, ja otin myös lasin skumppaa juhlan kunniaksi.
Sitten mentii ottamaan poseerauskuvia näyttelymiljööseen Himoksen lasketturinteen juurelle. Hankala seisottaa ja kuvata koiraa yhtäaikaa, mutta onneksi Panda on aika kuvauksellista sorttia, niin jonkun näkösiä saatiin aikaseksi. Huomatkaa takana lähestyvät sadepilvet (pari tuntia saatiin istua sadetta paossa autossa).
 



Ryhmäkehät pääsivät viimein usean tunnin odottelun jälkeen alkamaan. Aattelin, että ehkä siellä ei olisi enää ihan hirveästi koiria, kun sääkin oli niin kökkö, mutta olin ihan väärässä. Ryhmät 5 ja 8 olivat samassa kehässä, ja koiria oli monta kymmentä. Tuomari käppäili esiarvostelukehän läpi, mutta ei katsonut koiria sen tarkemmin (saati koskenut, tai liikuttanut). Tässä vaiheessa harmitti jo aika paljon, että ees jäätiin. Onneksi Panda sai taas pieniä faneja, ja yksi pikkutyttö kommentoi, että "toi on kaikkein ihanin, se on niin valkoinen ja kaunis" :D <3 Isossa kehässä Pandassa näkyi jo pitkän päivän väsymys, eikä liikkeet menneet enää ihan putkeen, kun kivempaa oli haistella maata. Joka tapauksessa olihan tää nyt tämmönen kerran elämässä kokemus :)

Kotona otettiin seuraavana päivänä vielä toinen satsi poseerauskuvia.
 

 "Erinomaista tyyppiä oleva feminiininen, mittasuhteiltaan oikea narttu. Erittäin kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Erinomainen ylälinja, hyvä häntä. Sopusuhtainen runko, Suorat etukulmaukset, oikein kulmautunut takaosa. Erinomainen karvapeite, kevyet liikkeet, luonne ok. (koko: sopiva)." AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP FIN MVA

Nyt en oo ilmottanut koiria minnekään näyttelyihin, ja tarkoituksena ois nyt keskittyä enemmän agilityjuttuihin, kun nää pakolliset sertit on nyt kerätty pois kuljeksimasta. Pandan kanssa ajattelin, että tuskin käydään missään ennen vetskuikää, mutta luultavasti sorrun kuitenkin ilmottamaan sen edes kerran jonnekin valioihin kisaamaan :)


Kaikki koossa

lauantai 21. toukokuuta 2016

Mätsäriä, möllejä sekä yksi näyttely

Meiän "upea" näyttelytellta :D
Aika laiska oon ollut nyt blogin päivittämisen suhteen, mutta kaikenlaista ollaan keretty touhuta. Pandan kanssa käytiin Viikissä mätsärissä (pari viikkoa sitten), jossa Panda sai punasen nauhan, ja poimittiin punaisten kehässä 8:n parhaan joukkoon. Sijoitusta ei enää sitten tullut, mutta esiintyminen selkeesti alkaa olla jotenkin hallussa jo. Oli muuten kiva, kun kaikki 8 parasta palkittiin, niin ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin kotiin :) Mätsärin palkintoposekuva on aika kauhee, mutta en pystynyt ottaa enemäpää kun muistikortti sanoi sopimuksensa irti.

Viime viikon maanantaina käytiin sitten Pandan kanssa pitkästä aikaan möllikisoissa, Lunakin olisi tullut, mutta se ei juoksujen takia saanut osallistua. Saatiin pari ilmasta starttia, koska Pandalla ois ollut omat treenit maanantaina (ja ne oli siis kisojen takia peruttu). Ekalta radalta tehtiin nolla, ja toiselle lähdettiin sitten sillä meiningillä, että koitetaan tehdä pikkasen nopeemmalla temmolla, kun yksi nolla oli jo taskussa. Toiselta radalta tulikin sitten yksi kielto. Taisin vähän liikaa hosua ohjaamisen kanssa, ja Panda ei lukinnut yhtä radan takaosassa ollutta hyppyä. Muuten meni taas varsin mallikkaasti. Kentän laidalla tavattiin myös toinen agilityjapsi emäntineen ja meidän suureksi iloksi molemmat japsit pääsivät palkintopallille <3

Pandan parempi rata riitti sijalle 3. (42,18 -12,82 0 -12,82) ja saatiin 4 cuppipistettä.

Vasemalla minä&Panda, oikeassa reunassa Satu&Milo
Tänään sitten oli viimein vuorossa näyttelykauden avaus Royal Canin koiranäyttelyssä Helsingissä. Luna osallistui yli vuoden tauon jälkeen valioluokkaan, ja Tiian Ella taas lähti avoimeen luokkaan metsästämään vikaa sertiään. Tuomari tuntui melko tiukalta, ja meitä taas hirvitti kehän laidalla, että mitä minkä väristä lippusta siellä kohta heiluu. Ella pääsi ensiksi kehään, kolmen muun AVO-luokan nartun kanssa. Ella voitti hienosti koko luokan arvosanalla Erinomainen. Ella sai vielä myös SA:n ja jatkoi PN-kisaan.

Luna esiintyi valioluokassa ihan kivasti pitkän tauon jälkeen. Emäntää vähän jännitti. Tulokseksi Lunalle myös erinomainen, SA ja luokan kakkossijoitus. PN-kehässä, Luna sijoittui vielä neljänneksi seitsemän koiran joukosta. Ella oli "PN5" ja sai Vara-sertin. Valioituiminen oli siis jo tosi lähellä :) Toivottavasti ensi viikonloppuna Jäkessä pääsis korkkaa jo valioskumpan.

Kivaa kun kopeloidaan
Posee
Lunalla ei oo ikinä turha kiire kehässä :D
Olipas mukavaa viettää Tiian kanssa koirapäivää välillä ilman pikkuemäntiä. Käytiin koirien kanssa jätskillä, ja makkaralla. Sen jälkeen tytöt pääsi vielä pellolle juoksentelemaan.

PS: Lunan arvostelu:

PPS: voisin kirjoitella myös uudesta agilityryhmästä myöhemmin jotain
PPPS: kiitos Tiia Lunan kehäkuvista


Meidän kesäneidot

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Viikin mätsäri

Lauantaina lähettiin Milan, Lunan ja mamman kanssa Viikkiin mätsäriin. Mila osallistui lapsi ja lelukoirakisaan toista kertaa. Mila malttoi hienosti harjoitella monta kierrosta Maija-mäyräkoiran kanssa ennen kuin kisa alkoi. Sitten kun tuomari tuli kehään Milaa rupesi pikkasen jännittää, ja mamman piti tulla tueksi kehään mukaan. Esiintyminen sujui varsin mallikkaasti ja pikkuinen (lelu)koirakko sijoittui toiseksi :) (Kilpaijoita oli kaksi :D)

    Luna taas sai osallistua pienten aikuisten luokkaan. Lunan lihaskuntoa kehuttiin, ja huomautettiin hammaskivestä. Luna onkin menossa hammaskivenpoistoon ensi kuussa. Sille tulee sitä kamalan helposti. Luna esintyi nätisti ja rauhallisesti, ja sai punaisen nauhan. Nauhakehässä ei huvittanut enää seistä. Kivempi oli koittaa keksii erilaisia tapoja miten emännältä saisi nameja. Parissa mätsärissä pitäisi varmaan vielä käydä sen kanssa ennen kesän virallisia.



Lunan ja Pandan talven agilityryhmien viimeiset treenikerrat on (tai Pandalla oli jo eilen) tällä viikolla. Kummankin kouluttaja lopettaa ryhmän kouluttamisen tähän kauteen, ja me odotetaan vastauksia, että mihin ryhmään/ryhmiin pääsemme kesäksi. Oon toivonut, että molemmat pääsisivät samaan ryhmään, kun mulla ei oo oikein mahista saada töistä kahta iltaa viikossa vapaaksi. Ja oishan se helpompi noin. Sitten voisi käydä kerran viikossa (silloin kun töiden puolesta sopii) lisäksi itsenäisesti treenaamassa. Saatiin yhdestä ryhmäpaikasta jo varmistus, mutta nyt ootellaan vielä vastausta, että kummalle koiralle se on. Toukokuussa päästään siis aloittamaan agilityn kesäkausi uudessa/uusissa ryhmissä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Koiramainen synttäriviikonloppu

Perjantai:
Meillä kävi Lunan kanssa hyvä tuuri, ja päästiin Agitehiksen Keppiklinikka-koulutukseen, jonka piti Virve Kallio. Koulutuksessa oli neljä koirakkoa. Saimme kaikki treenata kaksi pätkää keppien kanssa. Pidemmällä keppien tekemisessä olevat saivat kokeilla todella haastaviakin keppiohjaksia.

Meillä kepit on nyt ollut talvikauden tosi huonolla tolalla. Ei sinänsä ihme, kun ollaan päästy treenaamaan vaan kerran kahessa viikossa. Oon alunperin opettanut Lunalle kepit kädellä ohjaten (silloisessa treenipaikassa ei muita vaihtoehtoja edes ehdotettu). Luna oppi kepit jotenkin sillä tavalla, mutta vielä viime kesänäkin se oli todella kiinni mun liikkeessä, ja rytmityksessä. Kesällä otettiin verkot ja etupalkka käyttöön tarkoituksena vahvistaa itsenäistä keppiosaamista. Luna oppikin menemään kepit verkkojen kanssa nopeasti. Verkkokoulutus jäi vielä kesken kun talvikausi alkoi, eikä talvella oikein ole ollut mahista niiden kanssa treenata. Nyt on jotenkin omat ajatuksen ihan solmussa, että lähetäänkö keppejä millä taktiikalla kesällä treenaamaan. Tärkeintä on nyt kuitenkin päästä treenaamaan niitä mahdollisimman usein. Koulutuksesta saatiin paljon ideoita siihen miten niitä voisi lähteä työstämään. Ennen kaikkia sain itse uutta motivaatiota niiden tekemiseen. Ehkä ne vielä saadaan kisakuntoon :) Taktiikkaa pitää hioa sitten tarkemmin kun tiedän millaiseen ryhmään päästään (jos päästään) kesäksi.

Saatiin muutamia kivoja onnistumisia keppien kanssa treenien päätteeksi (tehtiin kuudella kepillä ja etupalkalla), ja itselle sekä koiralle jäi hyvä mieli koko hommasta :)

Lauantai:
Launtaina oli Pandan harrastuspäivän vuoro. Lähettiin taas Ojankoon, mutta tällä kertaa Mätsäriin treenaamaan kehäkäytöstä kuntoon. Pieniä aikuisia oli taas selvästi eniten (ehkä joku 40kpl), mutta onneksi kehä meni kuitenkin aika nopeasti eteenpäin. Panda esiintyi ihan mukavasti tällä kertaa. Liikkeet oli jo aika rauhalliset, ja kehäkäytös muuten moitteetonta. Tulokseksi Pandalle kevään eka punainen nauha :) (Käytiin pari viikkoa sitten Lahdessa mätsärissä hakemassa SIN-, mutta siitä en jaksanut erikseen mitään kirjoitella). Nauhakehässä meidät poimittiin vielä jatkoon, mutta ihan ei riittänyt rahkeet sijoituksiin asti kuitenkaan, Selkeesti alkaa jotain pientä edistystä näkyä, Ehkä kehdataan taas käydä kesällä jatkamassa Panda-valioksi-projektia parissa näyttelyssä.

Panda osallistui myös makkaransyöntikilpailuun :D Kisassa oli viisi lautasta, viiden metrin matkalla. Ajaksi tuli noin 6 sekuntia, mikä oli melko kova aika noin pieneltä koiralta (kaiken kokoisilla koirilla oli samankokoiset makkarat).

Sunnuntai:
Tänään ollaan juhlittu Lunan 6-vuotissynttäreitä. Aamupäivästä vietettiin pari tuntia Viikissä, kymmenen japsin porukalla .Mukana oli pojat Urho, Hugo, Ismo, Osma, Peetu ja Tahvo, sekä tytöt Nelli, Nekku, Kida ja Luna. Pienin oli vasta viikko sitten luovutettu omaan kotiinsa, ja vanhin japsimummo oli jo 13-vuotias. Luna nautti pellolla ravaamisesta ja kepin noudosta.

Kotimatkalla haettiin koirille uusi älypeli (jonka ne selvitti heti) ja poron kylkiluita pussillinen.
PS: kuvat ei suostuneet yhteistyöhön, joten ovat nyt pötkössä tossa alla
PPS: muut lenkkikuvat löytyy täältä: Kuvat









Synttärilahja

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Japsit mätsärissä

Ella, Panda, Hugo ja Osma
Näyttelyistä ollaan nyt oltu pidempään tauolla, mutta nyt kun kevät (ja kesä) näyttelykausineen lähestyy, niin ollaan aloitettu harjoittelu mätsäreistä. Panda kävi loppuvuodesta mätsärissä Show Hau-centerillä, ja Luna samassa paikassa tammikuun lopulla. Siitä en jaksanu sen kummemmin kirjoittaa, kun sieltä en saanut ollenkaan kuvia (eikä tuloksissakaan SIN- ollut mainitsemista). Muutenkin mätsäri oli aika kököstä järjestetty, ja pelkästään kehän alkamista sai odottaa pari tuntia ennalta ilmoitetusta ajasta.

Hugo, Ella, Osma ja Panda
Panda esiintyy (Kuva: Tiia Laaksovirta)
Nyt sunnuntaina lähettiin Pandan kanssa oman seuran mätsäreihin. Viime japsilenkillä tuli puhetta, että voitaisiin koittaa tavata japsiporukalla mätsärissä, ja paikanpäälle olikin eksynyt yhteensä 4 japsia. Panda, Ella, Osma ja Hugo(, joka oli ensimmäistä kertaa ikinä missään kehässä esiintymässä.)


Pojilla meni hienosti, ja kummatkin saivat punaiset nauhat. Panda käyttäytyi nätisti kehässä, mutta liikkeissä oli taas vähän turhan paljon hoppua. Tuomari kyllä kehui esiintymistä, mutta sininen nauha kuitenkin tällä kertaa. Ellakin esiintyi nätisti saaden kuitenkin sinisen nauhan. Sinisten kehästä sitten Ella poimittiinkin jatkoon (Panda keskittyi seisomaan kahdella jalalla...), ja lopulta Ella ja Tiia nappasivat sinisten kehässä ykköspaikan! Se olikin tosi hieno suoritus, kun pieniä aikuisia oli yhteensä 67kpl. BIS-kehässäkin Ella jaksoi hirmu hyvin, vaikka kehä venyikin todella pitkäksi. Kuuden parhaan joukkoon asti Tiia ja Ella pysyivät mukana, mutta tippuivat sitten kisasta juuri ennen palkintopaikkoja.
Panda näyttää kieltä (Kuva: Tiia Laaksovirta)
Mukava päivä oli japsiporukassa, toivottavasti nähdään taas pian huiskujen kanssa :)

Ps: Luna oli viime vuoden agilityjapsikisassa seitsemäs :) Tavoite (enemmän pisteitä kuin aikaisempana vuonna) tuli täytettyä. Nyt ei ole uusia kisoja ihan heti tulossa, kun keppien kanssa junnataan paikallaan. Kirjoittelen pidemmän agilitypäivityksen jahka kerkeän,


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Panda kävi japsilenkillä

Tänään lenkkeiltiin japsilenkin merkeissä Haltialan pelloilla.Otin pelkästään Pandan mukaan, koska ajattelin sille tekevän hyvää päästä välillä harjoittelemaan sosiaalisiataitoa muiden koirien kanssa. En muista ees koska Panda ois viimeiksi ollut lenkillä mukana. Siihen nähden meni ihan hyvin. Mitzua ja Ellaa piti koittaa härkkiä, mutta poikien kanssa tultiin sentään hyvin toimeen. Onneksi Panda tuntui rentoutuvan koko ajan, ja loppua kohden meni jo aika kivasti. Nyt koitetaan päästä useemmin harjoittelemaan muiden kanssa lenkkeilyä.

Laitoin nyt lähinnä Pandasta kuvia tähän. Muita kuvia voi käydä kurkkaamassa täältä: http://jiffies.kuvat.fi/kuvat/Koirakuvia/Japsilenkit/Japsilenkki+helmikuu+-16/









Mukana oli (vasemmalta) Mitzu, Ismo, Osma, Ella, Luna, Panda, Martti ja Sulo



Panda menee jossain siellä joukon kärjessä