maanantai 18. toukokuuta 2015

Panda mätsärissä ja möllikisoissa

Pandan kanssa päästiin starttaa kesän harrastuskausi nyt kunnolla, kun sen juoksut viimein loppuivat. Sunnuntaina (eli eilen) lähdettiin Hyvinkäälle asti mätsäriin. Matkaa tuli aika paljon, mutta kiva käydä välillä jossain vähän syrjemmässä treenaamassa. Helsingin ympäristössä tuntuu aina olevan kamalasti koiria kisassa, ja päivät venyy pitkiksi. Tässä mätsärissä oli 16 pientä aikuista, mikä oli mukavan vähän.

Panda käyttäyty nätisti mätsärialueella, ja otti rennosti vuoroa odotellessa. Se selvästi nautti, kun sai kaiken huomion itselleen kerrankin. Kehässäkin meni paljon paremmin kuin odotin. Se malttoi seisoa ja kävellä nätisti, eikä rähjännyt kilpakumppanille ollenkaan. Tuomarikin sai kopeloida läpi. Punainen nauha saatiin kiitokseksi varmasta suorituksesta.

Punaisten kehässä ei sitten enää kiinnostanut pönötys, ja kävellessäkin nenä tahtoi vähän pudota maahan nuuskuttelemaan. Ihan nätisti se kuitenkin oli siihen nähden, että viimeiksi ollaan oltu syyskuussa mätsärissä. Sijoituksista oli tällä kertaa kuitenkaan turha haaveilla. Oon kyllä tosi ilonen, jos Panda malttaisi mennä kesän virallisissakin näin nätisti.
Hankala ottaa pönötyskuvaa kun on yksin liikenteessä :D
Illalla koirat pääsi vielä pitkälle metsälenkille vapaana juoksemaan. Vapaana ulkoilu on viime aikoina ollut harvinaista herkkua, kun vaunujen kanssa on aika hankala päästä minnekään järkevään ulkoilutuspaikkaan. Onneksi välillä isäntäkin on kotona vauvan kanssa, niin neidit pääsee irrottelemaan edes joskus.

Panda
keppihulluus iski jälleen kerran
Tänään taas käytiin seuran epiksissä vetämässä kaksi mölliratastarttia. Panda on juoksujen juuri loputtua yleensä vähän vaisu, ja niin oli nytkin. Se teki molemmat radat tasaisen varmasti, mutta melkoisen hitaasti. Lähdöt meni tosi hienosti (ei varastamisesta tietoakaan) ja radatkin virheettömästi ihanneajan sisään. Ekalta radalta siis nolla ajalla 41,65s (-8,35s) ja tokalta nolla ajalla 39,28s (-10,72s). Nää riitti sijoihin 14. ja 15. (startteja oli yhteensä 35). Tosi tyytyväinen oon kuitenkin varmoihin suorituksiin. Ei meillä hitailla koirakoilla oo mahiksia oikein palkinnoille näin helpoilla radoilla, mutta nolla on kuitenkin aina nolla :) Uusia epiksiä on jo suunnitteilla.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Kesän treeniryhmistä

Kesän ulkoagilitykausi starttasi viime viikolla. Ryhmäpaikkojen kanssa oli aluksi pientä sählinkiä (osa vaivalla kerätyistä talkoopisteistä oli kadonnut mystisesti jonnekin...) ,mutta lopulta päivää ennen kauden alkua mulle tuli mukava sähköposti, jossa kerrottiin, että Pandakin oli saanut peruutuksen takia ryhmäpaikan. Lunan paikka olikin varmistunut jo hyvissä ajoin.

Panda treenaa maanantaisin kello 18-19.30 kentällä 3. Pandan ryhmää kouluttaa Leila, joka oli Lunan kouluttaja talvikauden ajan. Ryhmässä on 6 koiraa: Panda on tietenkin mini-japsi (narttu), sitten on medi-sheltti (narttu), medi-basenji (uros), maxi-snautseri (narttu) ja kaksi maksi-valkoistapaimenkoiraa (narttuja). Eli narttuvoittoinen ryhmä, jossa on kaikissa säkäluokissa koiria.
Leilan kanssa treenataan joka toinen viikko ratatreeniä, ja joka toinen viikko lyhyempiä ohjauskuvioharjotuksia. Ryhmässä koirat ovat aloittelijoista kisavalmiisiin, jos oikein ymmärsin.
Kahdet treenit nyt siis takana, ja yllättävän hyvin Panda on jo tottunut isolla ulkokentällä treenaamaan. Varsinkin kun ottaa huomioon, että tähän asti ollaan treenattu pienessä sisähallissa. 

Alla Pandasta tuore poseerauskuva. Kuva oli helppo ottaa, kun treenikaveri houkutteli lihapullalla seisomaan :D Panda on nyt tosi kivassa turkissa, ja meinaankin viedä sen kesällä ehkä kahteen, kolmeen näyttelyyn. Näyttelykausi alkaa 7.6 Mynämäen ryhmiksestä, mistä en kyllä odota mitään, koska tuomari tuntuu olevan hyvin tiukka.

Ensi viikon maanantaina meillä ei oo treenejä, koska Ojangon ulkokentillä on epikset tuolloin. Me saadaan sinne yksi ilmanen startti, joten ollaan toki menossa kisaamaan. Otetaan luultavasti 2 strarttia mölliradalle. Katotaan nyt mitä tulee, kun viime kisoista on hetki aikaa. Pääasia tietenkin että saadaan rutiinia kisatilanteisiin.

 Luna taas treenaa tiistaisin 18-19.30 kentällä 1. Lunalla on uusi kouluttaja, Hinni. Ryhmässä on myös 6 koiraa mini-Lunan lisäksi medi-sheltti (narttu), mini-sheltti (narttu), maxi-auspai (uros), maxi-bc (uros) ja maxi-labbis (narttu). Toivottavasti sukupuolet meni oikein, en oo ihan 100varma. Ja nimet eivät kyllä ole vielä kummastakaan ryhmästä jääneet mieleen. Lunan ryhmässä kaikki koirat ovat joko kisaavia, tai kisavalmiita.
 Lunankin ryhmällä nyt siis kahdet treenit takana. Lunan ryhmä treenaa ratatreeniä viikottain, joka sopiikin meille paremmin kuin hyvin. Ensimmäisellä kerralla oli aika virtaviivainen kakkosluokan rata, jossa kyllä riitti sopivasti haastetta meille. Saatiin treenattua pussiakin ekaa kertaa HSKH:n treeneissä (vaikka vuosi ollaan jo seuran treeneissä käyty). Tänään taas harjoiteltiin edessä leikkausta (eli persjättöä). Aluksi omat ohjaukset oli hieman myöhässä, ja Luna kaarteli multa kadoksiin, mutta sitten kun tein puolen vaihdot "naurettavan aikaisin" (niinkuin Hinni neuvoi), niin kummasti se koira olikin siellä missä piti :) Hyvä fiilis jäi treeneistä, ja me ohjaajat saatiinkin kehuja, Hyvä me.
 Pandan juoksut alkaa olla ohi, ja päästään taas vapaammin harrastamaan. Lunan juoksut jatkunee vielä ainakin reilun viikon verran. Sen jälkeen rupeen kattomaan sille hyppykisoja, johon voitaisiin mennä kokeilemaan. Suunnitelmissa on myös möllikisoja, ja mahdollisesti joku KV-näyttely, jos kesällä joku sopiva olisi.
Leveä keinu
Yksi kesän tavoitteista meillä on Nastolan agirotukisoissa, jossa Panda osallistunee ALO-joukkueeseen ja Luna on luultavasti saman joukkueen kisaavana varakoirana (jos joukkueen varsinainen kisaava koira on juoksuissa tuolloin). Kirjottelen ensi viikolla, miten Pandan möllit sujui.

Ps: Unohdin mainita, että tajusin tänään että meillä on tuollainen (edellisessä kuvassa oleva) leveä keinu seuralla, ja siinähän on vallan mainio treenata keinukammoisen koiran kanssa keinua varmemmaksi. Pitänee koittaa aina treenien yhteydessä käydä vetää toi pari kertaa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Japsilenkillä Viikissä & Pablo


Mitzu, Kisko ja Luna
  Viime sunnuntaina saatiin pitkästä aikaan järjestettyä japsilenkki Viikin pelloilla. Tällä kertaa mukana oli 7 japsia. Itse otin mukaan pelkästään Lunan, Pandalla oli illalla vielä treenit tulossa, ja jotenkin on kivempi lenkkeillä kun on vain yksi vahdittava kerrallaan (varsinkin jos meinaa vielä valokuvailla samalla). Lunan lisäksi mukana oli Salla ja Mitzu, Sanna ja Kisko, sekä uusina (näyttelyistä tuttu) Veera Ellan ja Misan kanssa ja noin puolivuotiaat veljekset Ismo ja Osma omistajiensa Tiian ja Kristan kanssa.
Osma ja Ismo painii
Ihanat pennut <3
Mitzu
Ella

Misa

Joutsenparvi

Luna

Koko porukka


Mikon siskolle Monalle on tullut uusi koiranpentu. Pablo on sekarotuinen 2,5kk-vanha urospentu, jossa on mm.jackrusselia ja villakoiraa. Aika suloinen tapaus:



Vietiin kaikki Lunan ja Pandan "vauvalelut" (millä ne ei enää leikkinyt) uuteen käyttöön :)


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vantaan hyppykisa & Lahti KV

Lunalla onkin ollut nyt kaksi näytönpaikkaa eri harrastusten parissa. Viime sunnuntaina kisattiin sen kanssa Vantaalla, Lunan kotihallissa virallisessa hyppykisassa. Heti kun päästiin paikalle, niin koira oli ihan omissa maailmoissaan ja haisteli innoissaan maata, eikä kuunnellut juurikaan käskyjä. Koitin innostaa sitä hieman lämmittelyesteillä. Kyllä se hieman innostuikin, mutta jäi monta kertaa haistelemaan, eikä kuunnellut ohjausta. Se on viime aikoina ollut tosi innoissaan ja skarppina treeneissä, joten olin aika ihmeissään tästä nuuskutteluinnostuksesta. Juoksut sillä tosin saattaa olla tulossa, joten olisiko niistä johtunut? Tai sitten se aisti minussa jotain jännitystä ja siksi käyttäytyi noin, ei noista koirista tiiä.

No sitten kun päästiin viimein radalle, niin jätin sen ekan hypyn taakse. Sain kutsuu 2 kertaa ennen kuin se suostui lähtemään edes liikkeelle. Sillä ei ollut mikään kiire alkuradasta, se tassutteli nenä maassa kepeille (jotka siis olivat hypyn jälkeen eka este), ja suoritti esteen kaikessa rauhassa (samalla nuuskutellen tietenkin). Virheitä ei sentään tullut ja kun viimein päästiin jatkamaan rataa, niin seuraavana vuorossa olikin pussi, jota ei olla harjoiteltu treeneissä viimeisen vuoden aikana kertaakaan. Kerran ollaan tehty itsenäisissä harjoituksissa. Missään kisoissa kyseinen este ei kuitenkaan oo meille koskaan tullut vastaan. Jännitti tosi paljon, että menisikö Luna sen. No se kyllä sujahti reippaasti pussiin, mutta jäi sinne sisälle hetkeksi paikalleen seisomaan. Kutsuin sitä sitten reippaasti edestä päin, ja tulihan se viimein sieltä ulos. Tästä olin kyllä tosi ylpee, että onnistuttiin pussissa kisaradallakin.

Kepeillä ja pussissa oli tuhlaatanut ihan liikaa aikaa (arvioilta ehkä 30 sekuntia), niin koitin sitten kirittää mahdollisimman paljon loppuradasta. Varmaan vähän turhaan hosuin ohjauksen kanssa, kun Luna kiersi vielä yhden hypyn ja onnistuttiin nappaamaan siitä vitonen. Kiellon jälkeen Luna taisi onneksi tajuta, että mehän taidetaankin tehdä tässä agilityrataa ja se lähti viilettämään hirveetä vauhtia eteenpäin. Loppurata menikin tosi hienosti, kovaa vauhtia ja virheettömästi. Lopullinen tulos oli 5vp ja 15s yliaikaa. Kilpailijoita oli 10, mutta tää riitti kuitenkin neljänteen sijaan. Harmi, että ei ihan palkinnoille kuitenkaan.
Kuvat on lämmittelyradalta


Paljon hyvää radassa onneksi oli: onnistuneet (vaikka superhitaat) kepit, ekaa kertaa kisoissa suoritettu pussi, ja loppuradassa saatiin tosiaan se viime aikoina treeneissä löytynyt nopeus ja innokkuus käyntiin. Nyt on suuri polte päästä taas kisaamaan, mutta en tiiä uskallanko ilmottaa Lunaa minnekään, kun sillä on ne juoksut tulossa.


Eilen oltiinkin sitten toisen Tiian, Milan ja Lunan kanssa Lahden KV-näyttelyssä. Tiesin jo valmiiksi. että Luna on luultavasti tähän aikaan vuodesta pohjavillaton, eikä se muutenkaan ole parhaimmillaan hallinäyttelyissä, mutta päätin sen kuitenkin ilmottaa jonnekin, kun se on viimeiksi ollut kehässä viime vuoden toukokuussa.
Kotona puunaamisen jälkeen

Olikin kiva pitkästä aikaan nähdä japsipiireistä tuttuja ihmisiä (ja tietenkin ihania huiskuja), ja viettää päivä koirajuttujen parissa. Pikkuemäntäkin viihtyi onneksi ihan mukavasti näyttelypaikalla. Luna oli kuin olikin tosiaaan melkein pohjavillaton (ja loput villat pölisi pitkin kehää), mutta tällä kertaa se liikkui minusta tosi kivasti kehässä. Valioluokan sijotuksia kun katottiin, se ei malttanu seisoo paikallaan ollenkaan, ja ei mikään ihme että kalju ja kahdella jallala seisova Luna jätettiin viidestä valiosta sijoitusten ulkopuolelle. Arvostelu oli kuitenkin tosi kiva, ja hyvä mieli jäi kehässä pyörähtämisestä.

Okei, pikkasen se suostu seisoo nätistikin rivissä (huomatkaa irtokarvat maassa...)
Kaljukylki tuomarin kaverina

VAL ERI Typical general apperance. 5 years in great shape. Correct muzzle, eyes and skull. Feminine shape of body. Correct bones and angulations. Good quality of coat and movement.


Vapaa suomennos: Tyypillinen. 5-vuotias hienossa kunnossa. Oikea lihaksisto, silmät ja kallo. Feminiininen muoto. Oikea luusto ja kulmaukset. Hyvä turkin laatu ja liikkeet.
Tuomari: Anca Giura, Romania

Nameja minulle heti!
VSP Ainotar & ROP Saarnion Purezento
Seuraavaksi pitäisi ilmottaa koiria uusiin koetuksiin. Kunhan osaisi päättää, että minne mennään.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevätkuvapostaus

Tänään oli kovin keväinen päivä, aurinko paistoi ihanasti ja lämmitikin jo hieman. Pakattiin koirat, pikku-emäntä, rattaat ja kamera autoon ja ajeltiin joen rantaan ulkoilemaan. Mä sain pitkästä aikaan otettua koirista vähän uusia kuvia. Mitään kamalan ihmeellisiä kuvia en kerennyt ottaa ennen kuin Luna keksi, että joessahan voi jo ihan hyvin uida (olihan jo ainakin puolet jäästäkin sulanut). Koitin heti tietenkin komentaa sitä pois sieltä, mutta eihän neiti tajunnut että mitä muka teki väärin. Ainahan siinä joessa on saanut uida. Vesi on varmaan ihan hyytävän kylmää vielä, ja joen virtakin oli sulaneiden lumien takia paljon kovempi kuin normaalisti. Valkoinen karvalautta kelluikin jo kovaa vauhtia virran mukana. Onneksi Luna on hyvä uimaan ja pääsi takaisin rantaan. Nyt ei taideta uskaltaa mennä rannalle sen kanssa ennen kuin vedet vähän lämpenee. Jouduttiin siis aika pian lähtee kotiin ettei märkä koira vilustuisi.






Tässä Luna vasta kahlaa, hetken kuluttua se oli jo kunnolla uimassa

Siskot eteenpäin!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Agilitykevättä

Koirilla taitaa olla vähän kevättä rinnassa, ne ovat nimittäin alkaneet leikkiä keskenään täällä meillä kotona (yleensä ne leikkivät keskenään ainoostaan pihalla vapaana ollessaan). Pandahan olisi aikaisemminkin leikkinyt tosi mielellään Lunan kanssa, mutta Luna on ollut aina melko jyrkkä sen leikkiyrityksiä kohtaan. Niinä yleensä harvoina kertoina kun Luna olisi sen kanssa leikkinyt, se on innostunut niin kovasti, että on ruvennut haukkuen komentamaan Lunaa, ja mä oon joutunut käskemään niitä lopettamaan. Nyt on mennyt jo pari viikkoa kun neidit ovat päivittäin painineet nätisti keskenään, ja mikä parasta vielä suht äänettömästi :D Toivotaan että ne ois nyt tajunneet, että se kaveri on seuraksi hankittu, eikä pelkästään kilpailemaan herkuista ja huomiosta.

Pandan kanssa käytiin tiistaina sen neljänsissä epiksissä. Oon tosi ilonen siitä, että nyt kun marraskuussa viimein päästiin aloittaan mölliura, niin ollaan saatu aikaseksi kilpailla nyt näinkin säännöllisesti. Jokaisessa kisassa ollaan otettu 2 starttia, ja tulokset 8 startin jälkeen näyttää tältä:
4 x HYL
2 x 5vp
2 x 0

Suurin ongelma kilpailemisen suhteen on Pandan jännittäminen. Melkein joka kisassa toka startti on mennyt paremmin kuin ensimmäinen. Mitä isompi halli ja enemmän porukkaa, sitä enemmän Pandaa on jännittänyt. Jännitys näkyy radalla niin, että Panda lähtee helposti harhailemaan ja tutkimaan paikkoja. Se saattaa esimerkiksi kiivetä A:n harjalle tarkkailemaan ympäristöä. Sitten kun saan sen rauhoittumaan se menee tosi hienosti. Vauhti on vielä suhteellisen hidasta, mutta oon huomannut, että se pysyy rauhallisempana kun en yritä sitä vielä liikaa kirittää. Toisaalta toi harhailu voi olla ihan vain kokemaattomuutta isoilta kentiltä. Panda on treenannut tähän asti pienessä sisähallissa, joka on ehkä neljännes oikeesta kisakentästä.

Tiistain kisoissa ekan radan alussa kävi juuri näin, että koira lähti tutkimaan paikkoja, ja tosiaan kiipesi sinne A:lle tarkkailemaan kisahallia. Sitten nappasin sen kunnolla kontaktiin ja rauhoitin tilanteen, niin loppurata menikin täysin virheettömästi. Kontakteille neiti teki täydelliset pysäytykset, jotka palkittiin isoilla kehuilla ja pienillä nameilla. Seuravaalla radalla Panda varasti hieman lähdössä (annettakaan se anteeksi jännityksen takia) ja samalla missasi ekan putken suun. Tästä siis vitonen. Koko loppu rata menikin sitten täysin virheettömästi. Ekalla radalla kontakteille namittaminen kannatti, koska nyt Panda teki taas loistavat 2on-2offit sekä A:lle, että puomille (ilman namitustakin). Minä hihkuin siellä sitten kehuja taitavalle pienelle. Koko kisoista jäi onnistunut fiilis, vaikka nollia tai sijotuksia ei tällä kertaa tullutkaan.
Ilmottauduttiin Pandan kanssa alustavasti japsien agirodun alojoukkueeseen. Agirotu järjestetään Nastolassa heinäkuun ekana viikonloppuna. Alojoukkueiden radat on kuulemma ykkösten hyppyradan tasoisia. Pandan pitäisi kyllä osata jo ihan hyvin suorittaa sen tasoisia ratoja. Suurin haaste on saada lisää kisakokemusta ja harjoitella kepit itsenäisemmiksi. Tällä hetkellä ollaan vielä käytetty naksutinta melkein joka kerta keppejä tehdessä. Ihan parissa viime treeneissä, missä ollaan niitä tehty oon saanu jätettyä naksua jo pois. Toisessa Pandan hankalassa esteessä keinussa tehtiin viime treeneissä pieni läpimurto kun Panda teki keinun itsenäisesti jo pari kertaa (ilman nameja ja remmiä). Vauhtia ja häseltämistä oli vielä liikaa, joten tosi varovasti pitää edetä tästä, ettei tuu taas takapakkia sen esteen suhteen.

Lunan agilitykuvioista sen verran, että neiti keinukammo teki myös toissakerralla treeneissä keinun täysin itsenäisesti pitkästä aikaan :) Se on tänä talvena syttynyt agilityyn ihan kunnolla, eikä sen treenaamisesta enää puutu vauhtia tai tekemisen iloa. Nykyään sille riittää palkaksi pelkkä lelukin, kun ennen se suoritti esteitä lähinnä nakkipalkalla.
Uudesta vauhdista ja tekemisen meiningistä innostuneena ilmotin sen vuoden ekoihin hyppykisoihin. Kepit on jotenkin olleet niin kehnot harkoissa, että oon lykännyt kisaamista tähän asti. Nyt kepitkin on taas hieman kehittyneet. Vielä tarvitaan kyllä treeniä, että saadaan ne nopeammiksi, varmemmiksi ja itsenäisemmiksi. Kisat on jo ensi sunnuntaina meidän kotihallissa Vantaalla.

Sitten vielä iloisia uutisia: Luna on viime vuoden agijapsikisassa sijoittunut hienosti viidenneksi! Pisteitä meillä ei vielä kovin montaa ollut, mutta on hienoa saada tunnustusta kovasta treenaamisesta.




Tänään piti paistaa aurinko ja mun piti käydä ottamassa keväisiä valokuvia koirista tän postauksen täytteeksi, Tietenkin onkin ihan harmaata, enkä viitsinyt vaivautua. Onneksi ensi viikoksi on luvattu monta aurinkoista päivää. Voin sitten tehdä erikseen kuvapostauksen kevätkuvista :)

Ps: Lunalla on karvanlähtö, eli saa lähtee Lahden näyttelyyn bikini-tytön kanssa <3
Pps: Kuvat on vanhoja agilitykuvia. Uusia ei nyt valittavasti ollut tarjolla :( Toivottavasti taas pian saisin niitäkin.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mölliagii Tuusulassa

Tänään olin niinkin onnekas, että sain Mikon lähtee meiän mukaan heti aamusta Tuusulaan agilityepiksiin. Olin ilmottanut molemmat tytöt jo ennakkoon mölliluokkaan kahdella startilla. Pandan vuoro oli ensimmäisenä. Eka startti meni kyllä kaikinpuolin pieleen. Heti tokalle esteelle tuli kielto, ja en ees muista mitä kaikkea siellä meni sitten mönkään :D Tuloslappusessa oli muistaakseni lopulta2 hylsyä ja 2 kieltoa.

Lunalla meni eka kierros muuten ihan täysin putkeen, mutta loppusuoralla se päätti (jostain kumman syystä) kaartaa A:lle. Siinä se sitten tyytyväisenä odotti palkkaa kun oli ylittänyt niin hienosti koko esteen :D Loppurata menttiin sitten taas virheettömästi loppuun asti. Yliaikaa tuli kymmenisen sekuntia. Madeltiin vissiin aika hitaasti. Jos jotain hyvää tästä pitää hakea, niin yhessä vaiheessa Luna ei suostunut tekemään A:ta ollenkaan, ja nyt koiraa on jo vaikea pitää sieltä poista. Mielummin kuitenkin niin päin :)

Panda oli selvästi ensimmäisellä kierroksella kovin jännittynyt uudesta paikasta ja tilanteesta, joten päätin tokalla kierroksella koittaa vetää sen kanssa mahdollisimman rauhallisesti ja iloisesti. Mentiin verkkasta vauhtia ja onnistuttiinkin tekemään nollarata! :) Aikaakin jäi ruhtinaalliset pari sekuntia :D Pääasia oli, että koira (ja emäntäkin) sai kokea onnistumisen ekan jännityksessä menneen startin jälkeen.

Lunan toka rata meni täysin samoin kuin ensimmäinenkin (jopa sinne A:lle oli taas pakko karata), mutta me parannettiin aikaa huomattavasti. Nyt jäi jopa nelisen sekuntia ihanneaikaan. En tiedä ohjasinko Lunaa jotenkin sinne A:n suuntaan huomaamattani. Pitää kiinnittää vastaisuudessa tarkemmin huomiota siihen, että seuraan sen liikettä, ettei se pääse karkailemaan lemppariesteilleen.


Kiva oli kerrankin saada videota. Löydän noista vielä paljon parannettavaa. Yleensä radalla on niin keskittynyt ja jännittynyt, että lopulta muistaa vaan tuloksen. Videot ei huijaa. Kontaktit lipsuu tosi nolosti kummaltakin ja ohjaamisessakin ois vielä paljon parannettavaa. Ihan mukavalla tasolla jo ollaa kuitenkin :) Niin se piti vielä sanoa, että Pandan nollarata riitti 11. sijaan. Nollia oli tänään aika paljon kuitenkin.