lauantai 28. syyskuuta 2013

Jalostustarkastus

Luna kävi eilen Suomen japaninpystykorvayhdistyksen järjestämässä jalostustarkastuksessa. Tarkki oli Lahdessa tällä kertaa, ja sinne oltiin kutsuttu lähialueen uroksia, jotka ovat yhdistyksen jalostusuroslistalla. Myös me narttujen omistajat saimme ilmoittaa koiramme sinne mukaan pientä korvausta vastaan. Ja mielelläänhän siitä maksaa, että saa koirastaan puoluettoman ja kattavan arvostelun

Anita tuli hakemaan meidät neljän jälkeen kyytiin. Martti oli yksi tarkastukseen kutsutuista uroksista. Matka meni jälleen kerran nopeasti koirajutuista höpötellen. Löysimme jopa perille hienosti, vaikka minä yritinkin pari kertaa neuvoa reittiä väärin :D

Paikanpäällä nähtiin heti kourallinen japseja, ja tiedettiin tulleemme oikeaan paikkaan. Kun oltiin käytetty koirat pienellä lenkillä, päästiin täyttämään 6-sivuista laajaa terveyskyselyä koiristamme. Yllättävän nopeesti senkin sai täytettyä, vaikka aluksi meinasi iskeä epätoivo.

Martti pääsi ensiksi syynättäväksi. Syynäysseurueeseen kuului ulkomuototuomari Marja Talvitie, sekä jalostustoimikunnan jäseniä. Lisäksi paikanpäällä oli jonkin sortin harjoittelijoita. Koiran ympärillä pyöri siis semmoinen 5-10 ihmisen seurue, joka tutki koiran kuononpäästä hännänpäähän.
Martti syynättävänä
Naaman mittasuhteet ilmeisesti tarkasteltavana
Luna pääsi Martin jälkeen arvosteltavaksi. Tuomari taisi ihastua Lunaan kunnolla, ja Luna teki vielä tietenkin parhaansa mielestellääkseen tuomaria. Toinen yritti ihan onnessaan pussailla arvostelua tekevää tuomaria. Lunasta ei kuulemma paljoa vikaa löytynyt, mutta mieleen jäi ainakin huomatus liian voimakkaista takakulmauksista. Lunan eturintaa taas tällä kertaa kehuttiin päivän parhaaksi (siihen asti). Leveyttä sen rintakehällä taas olisi saanut olla hieman lisää. Tuomarilla ja jalostustoimikunnalla taisi olla hieman erimielisyyksiä muutamasta Lunan ominaisuudesta. Mielenkiinnolla odottelen, että miltä lopullinen arvostelu näyttää. Paljon kehuja kuitenkin tuli, mm. hampaista, purennasta, ilmeestä, hännästä, pigmentistä ja tosiaan siitä eturinnan syvyydestä.
Tuomari Marja Talvitie tutkii Lunaa
Arvostelun jälkeen saatiin kiitokset, että toimme koiramme arvosteltavaksi. Hyvä kuva jäi koko tapahtumasta. Varmasti vien Pandakin vielä tarkistettavaksi, jos vaan seuraava tarkki ei oo missään Rovaniemellä.
Luna ihmeissään, että onpa outo näyttely
Liikkeitä
Arvostelun pitäisi tulla pian kotiin, laitan sen sitten heti tänne tietenkin.

Ps: Lunan kuvat on kuvannut Anita Kantonen, kiitos Anita kun otit meistäkin kuvia :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Jalo tuli kylään

Ensiksi pitää mainita, että oltiin Lunan kanssa taas perjantai-iltana harjoittelemassa agility-epiksissä. Ensimmäinen startti meni ihan hyvin, mutta ohjauksessa tuli vielä muutamia virheitä. Vauhti ja innostus olivat nyt kuitenkin kohdillaan, ja saatiinkin tosi hyvä aika: 47s, kun ihanneaika oli 50s. Tohon oon kyllä tosi tyytyväinen. Vauhti alkaa siis nyt olla sitä, mitä sen pitäisikin.

Toisella kierroksella Lunalta loppuikin sitten motivaatio, ja se veti ihan omia kuvioita radalla. Kävi moikkailemassa ihmisiä radan reunassa, ja katoili minulta ohjauksesta. Olisi pitänyt palkata sitä namilla toisella radalla... se ei selvästi vielä kestä kahta rataa putkeen ilman namipalkkaa. Mutta nälkä kasvaa syödessä, ja halusin yrittää vielä parentaa edellisellä radalla tekemiäni ohjausvirheitä. Tokalta radalta siis rutkasti yliaikaa, ja rutkasti virheitä. Onneksi niistä virheistä oppii aina jotain :)

Nää oli nyt luultavasti Lunan vikat möllikisat vähään aikaan. En oo ainakaan löytänyt sopivia kisoja, mihin se kerkeäisi osallistua ennen mammaloman alkua. Tästä lähetään sitten parantamaan ensi kevään/kesän aikana. Sillä aikaa kerkeän keskittyä Pandan kanssa treenaamiseen. Ehkä se saa Lunan jo kiinni agilitytaidoissa sillä aikaa. Vaikka eihän sitä tosiaan vielä tiedä, että onnistuuko noi pentusuunnitelmat edes. Siinä toivossa kuitenkin edetään.

Lauantaina oli sitten Pandan harrastuspäivä, ja lähettiinkin sen kanssa Viikkiin mätsäriin. Tällä kertaa ilmottautuneita koiria oli aika vähän. Pieniä aikuisia oli 15 koiraa. Panda esiintyi nätisti, ja melko maltillisestikin. Sininen nauha kuitenkin tällä kertaa.

Sinisten kehässä, ihme ja kumma, tuomari kuulutti kolmannelle sijalle japaninpystykorva Pandan :) Panda ei enää loppuvaiheessa malttanut oikein seisoa, mutta onneksi tuomari taisi katsoa muualle silloin :D Palkinnoksi saatiin pokaalin ja ruusukkeen lisäksi mm. uroskoiran esinahan puhdistusainetta. Hyödyllinen kahden narttukoiran omistajalle. Palkinnot olivat kyllä oikeesti hienot, ja hyödylliset muutoin.
Palkintopossu


Lautai-illalla meille saapui vieraita Tampereelta. Tai oikeastaan Jalo ja Christine tulivat suoraan Heinolan näyttelystä, jossa Jalo oli ollut VSP. Lisäksi kaanaankoirakasvattajaryhmä oli 3.s kasvattajista ja jälkeläisryhmä, mihin Jalo osallistui, sijoittui myös kolmanneksi omassa sarjassaan. On se Jalo vaan niin hieno herrasmies :)

Tänään, sunnuntaina tehtiin sitten sieniretki koirien kanssa metsään. Kaikki kolme saivat seikkailla vapaana metsässä, kun me emännät koitimme löytää sieniä. Kerkesimmekin kerätä 3 kanttarellin näköistä sientä, ennen kuin valtava sadekuuro kasteli meidän ja koirat kokonaan. Kivaa oli kuitenkin.


Näyttelyasioista vielä sen verran, että japseille tuli ikävä tuomarimuutos Tuuloksen näyttelyyn. Uusi tuomari kuulemma vaatii koirille runsaasti turkkia. Pandahan on hieno koira monin puolin, mutta turkki on se asia, mitä sillä vaan ei valitettavasti vielä ihan kamalasti ole. Joudun nyt pohtimaan pääni puhki, että peruuttaisinko ilmon vai en. Perjaatteessa ootiin jo kauheesti, että pääsen sen kanssa sinne Tuuloksen näyttelyyn, koska sinne on tulossa muutenkin paljon tuttuja, joita haluisin nähdä. Toisaalta voisin ottaa sen 30€ pois, ja käyttää sen ja matkakulut siihen, että ilmottaisin Pandan messariin. Eipä ainakaan saatais mitään EH:ta (tai huonompaa) ja sitä "turkki ei näytelykunnossa" mainintaa arvostelulappuun. Apuja, en osaa päättää :(

lauantai 14. syyskuuta 2013

Alkusyksyn kuulumisia

Yhtenä aamuna oli kovin sumuista
Viime viikonloppuna oli Vantaan koiranäyttely, jossa kävin itsekseni piipahtamassa. Vähän jäi harmittamaan, etten saanut itteeni ajoissa liikkeelle, joten japsikehä jäi näkemättä. Onneksi paikalle saavuttuani löysin vielä tuttuja japsi-ihmisiä kehän laidalta. Otin pikkasen kuvia Saarnion-kasvattajaryhmästä. joka treenasi ahkerasti BIS-kasvattajakehää varten, sekä muotokuvia Kertusta (Bella Godivas Deidamia) ja Snapsi-parsonista.
Saarnion-kasvattajaryhmä
Snapsi
Kerttu

Jäin vielä kattomaan isot kehät. ROP-japsi Mandi (Ejimechan) sijoittui hienosti pystykorvaryhmän neljänneksi. Kerttu ja Saarniolaiset jäivät tuomareilta huomaamatta.
Mandi
Illalla lähdettiin vielä koirametsään lenkille. Meidän seuraksi sinne saapuivat Anitan koirat Martti ja Sulo. Nelikko tuli hyvin toimeen keskenään, ainoo vaan koirametsässä oli todella synkkää ja mutaista, mikä ei kauheesti houkuttanut meitä omistajia lenkkeilemään. Semmonen tunnin lenkki saatiin kuitenkin tehtyä.
Panda, Sulo sujahtelee taustalla :D
Ihanaa mutaa...
Tänään taas oli täällä Keravalla mätsäri. Otin Pandan mukaan ja me käveltiin mätsäripaikalle, kun kerrankin oli lyhyt matka :D Panda meni aika nätisti, ja se valittiin sinisten kehässä 6:n parhaan joukkoon. Sijoituista ei kuitenkaan tänään tullut. Mätsärituomari kehui, että Pandalla on erinomaiset mittasuhteet. Hän huomasi myös Pandan hammaspuutoksen (siltä puuttuu siis yksi välihammas), jota ei ole yksikään virallinen tuomari vielä huomannut (tai ainakaan maininnut asiasta) :D

Kehän laidalta pongattiin myös "Noppa"-niminen 6-vuotias uros japaninpystykorva, joka oli tullut harjoittelemaan hampaiden kattomista uuden omistajansa kanssa. Hampaiden kattominen onnistui onneksi hyvin. Noppa on Fuji-San-Kennelistä, mutta virallinen nimi ei kyllä nyt jäänyt mieleen. Toivottavasti nähdään herra tulevaisuudessa vielä virallisissakin kehissä :)
Noppa
Koiraharrastussyksy näyttää melko täydeltä, jos tota meidän tapahtumakalenteri kattoo... Koitetaan kaiken kiireen keskellä myös ottaa rauhallisesti, ja valmistautua Lunan (mahdollisesti) tuleviin pentuihin. Ilmotin muuten viime viikolla Lunan myös jalostustarkastukseen, joka on jo kahden viikon päästä. Vähän jännittää, että haukutaanko se nyt ihan pystyyn siellä :D
Pandalla tuli postissa tämmönen hieno agilitypanta :)

Syksyinen poseerauskuva vielä loppuun

maanantai 2. syyskuuta 2013

Harrastushurtat: mätsärii ja mölliagii

Meillä onkin ollut vauhdikas viikonvaihde. Eilen, sunnuntaina oli vuorossa Kulkureiden mätsäri Hakunilassa. Olin paikalla hyvissä ajoin, ilmotin koirat ja jäin kehän laidalle istumaan ja odottamaan. Noin 10 minuutin jälkeen olin kastunut kaatosateessa ihan litimäräksi, ja ketutusaste oli melko korkeella. Raahasin kamat ja koirat autoon, ja siellä sitten istuttiin märkinä ja kiukkusina.

Onneksi Tiia sitten tuli piristämään meitä, ja autossa yhdessä istuskelu olikin paljon mukavampaa, kuin yksin istuminen. Hetken päästä sade taukosi sen verran, että päästiin kahden Tiian ja neljän japsi-neidon voimin siirtymään kehän laidalle.

Tuloksiksi Lunalle punanen, toiselle Lunalle sininen, Pandalle punanen ja Ellalle pennuista sininen. Nauhakehissä Tiian Luna sijottui hienosti sinisten ykköseksi. Panda ei pässyt tällä kertaa ollenkaan kisaamaan sijotuksista, koska molemmilla mun tytöillä oli tosiaan punainen nauha. Luna sitten edusti senkin puolesta, mutta tänään ei sijoitusta meille tippunut. Pikku-Ella taas sijoittui upeasti ekassa mätsärissään sinisten 4:ksi. Ikää neidollahan on vasta 5kk, ja kilpakumppaneita oli yli 20 koiraa.


Sitten jäätiinkin odottamaan BIS-kehän alkua. Aika kauan saatiin odottaa, mutta onneksi odotus palkittiin. Tiia ja Luna stemppasit vielä hienosti ittensä 12 BIS-kilpailijat joukosta kakkossijalle!
Dreambears Dazzling Diamond "Luna" BIS2
Tänään, maanantaina sitten olikin vuorossa Lunan ja mun tokat (tai kolmannet, jos koirakoulun omat kisat lasketaan) agilityn möllikisat. Rata oli minusta sopivan haastava, mutta etukäteen minua huoletti muutama asia. Ensinnäkin tietysti se, että jännittääkö Luna puomia ja A:ta, jotka olivat vielä kaiken lisäksi hieman erilaiset, kuin ne esteet, millä me treenataan. Sitten se, että miten sen motivaatio riittää ilman nakkipalkkaa (nakit on äärettömän tärkeitä sille). Ja vielä tietenkin kaikki perusjutut, että muistanko radan, ohjaanko koiraa oikein, meneekö koira oikein esteet yms...

Ensimmäinen lähtö meni aika mukavasti siihen asti, että päästiin A:lle. TAAS se stoppasi siihen kuin seinään. Onneksi kuitenkin sain sen innostumaan (se innostui oikeestaan mun tsemppaamisesta niin paljon, että veti pienen rallikierroksen keskellä rataa) ja tokalla yrittämällä A menikin nätisti yli! Sitten jatkettiin suoritusta, ja ton A:n lisäksi taisi tulla yksi jäätyminen (=Luna ei suostu etenemään radalla, koska namia ei oo tippunut sen mielestä tarpeeksi), siitä tuli varmaan sen radan toinen virhepiste, ja aikaa meni tietenkin hukkaan. Muuten rata oli puhdas ja loppuun saatiin vielä kunnon vauhtikiihdystyskin :) Tällä radalla saatiin meidän eka hyväksytty möllikisatulos!

Toinen rata meni täysin puhtaasti siihen asti, kunnes muutama este ennen maalia Luna päätti taas, että ihan tylsää, en tee ennen kun saan namia. Koitin sitä houkutella menee putkeen, mutta se vaan seisoi jääräpäisenä paikallaan. Sitten se keksi, että menee moikkaamaan tuomaria :D Pomppas kerran tuomaria vasten, ja sitten tuli takasin jatkamaan rataa. Viimein se meni sinne putkeen, ja loppu rata menikin taas tyylipuhtaasti. Tältä radalta hylky... ilmeisesti tuomarin moikkaamisen takia? :D En tosin oo varma. En oo niin perillä näistä säännöistä vielä.

Hirmusen ylpee oon Lunasta :) Ekalta radalta 30s yliaikaa + 20 virhepistettä =  11.(ja viimeinen) sija ja meidän eka möllitulos siis :D

maanantai 26. elokuuta 2013

Elokuun japsilenkkeilyä

Näyttelykausi alkaa pikkuhiljaa hiljenemään, vaikka monta kisaa onkin vielä syksyn mittaan edessäpäin. Tämä taas tarkoittaa sitä, että saadaan japsilenkkiporukka taas kokoontumaan hieman useammin, kuin kesäaikaan. Syksyn ensimmäinen lenkki (vai voiko sanoa vielä "syksy", kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöäkin oli yli 20 astetta?) lenkkeiltiin tutuissa maisemissa Espoon Tremanskärrin luontopolulla.
Luna ja Panda johtamassa joukkoa
Tällä kertaa mukana oli mun omien tyttöjen lisäksi kaimakoira Luna, pikku-Ella, Eddie, Martin uusi "pikkuveikka" Sulo ja ihan uusi koirakko: Salla ja Mitzu, jotka olivat muuttaneet juuri edellisenä päivänä Helsinkiin. Kivaa saada uusia aktiivisia lenkkeillijöitä mukaan porukkaan.
Mitzu oli vähän väsynyt muuton ja japsilenkin jäljiltä
Lenkki meni mukavasti kauniissa säässä, ja uudet pikkuiset japsitkin pärjäsivät hienosti isossa porukassa. Pandakin oli tällä kertaa suht nätisti muita tyttöjä kohtaan, kun huomasi, ettei saanut ketään suuttumaan, härkkimisestä huolimatta.
Pikku-Sulo ja Pikku-Ella viihtyivät hyvin yhdessä
Saatiin heti sovittua uusi lenkki, eli seuraavan kerran lenkkeillään sunnuntaina 8.9 Vantaan näyttelyn jälkeen Helsingin koirametsässä. Toivottavasti saadaan taas iso joukko huiskuja mukaan.
Luna johtamassa kerjäysoperaatiota
Meidän tulevista suunnitelmista vielä sen verran, että tänä viikon sunnuntaina ollaan menossa Tiian, Lunan ja Ellan kanssa Hakunilaan mätsäriin. Sitten siitä viikon päästä onkin jo Vantaan näyttely, jonne minä meen kannustamaan ja kuvaamaan huiskuja, sekä leikittämään pikku-Ellaa sillä aikaa, kun Tiia ja Luna tekee näyttelyjuttuja. Näyttelyn jälkeen on tosiaaan sitten vielä se Koirametsälenkki.

Syksyn näyttelykalenteri näyttää nyt tältä:
05/10 Hämeenlinna RN - Panda
26/10 Lahti KV - Luna & Panda
16/11 Jyväskylä KV - Luna *
14/12 Pohj. Voittaja - Panda *

*Näihin ei olla vielä ilmottauduttu, mutta suurella todennäköisyydellä ollaan kuitenkin menossa.

Lisäksi syyskuussa olisi Lahdessa jalostustarkastus, johon mennään luultavasti Lunan kanssa. Sillä alkoi muuten nyt karvanlähtö, joka yleensä tietää sitä, että juoksujen alkuun on n.1,5kk aikaa. Eli astutusajankohta olisi näillä näkymin jo lokakuun loppupuolella.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pori RN, kasvattajapäivät, sekä urostreffit

Pitkä päivä on nyt takana. Lunalle ja mulle soi herätyskello jo aamuviideltä. Rehellisesti sanoen mä jotenkin kuvittelin, että Poriin ajais "joku pari tuntii", mutta vielä mitä: matkaan piti varaa 3,5h aikaa. Matka sujui kuitenkin rattoisasti, melkein tyhjillä moottoriteillä huristellen. Luna tais nukkua suurimman osan matkasta takapenkillä.
Tässä ollaan pysähdytty Tampereelle pissatauolle
Perille saavuttiin sopivasti yhdeksäksi. Joukko japsi-ihmisiä olikin jo huiskuineen kehän laidalla odottamassa, ja me pystytettiin leirimme siihen rivin jatkeeksi. Japaninpystykorvia oli näyttelyssä mukana 10kpl. Luna oli ainoa valionarttu, mutta en uskaltanut odottaa mitään suurempaa menestystä, koska tuomarina oli Harto Stockmari, joka antoi Lunalle 2 vuotta sitten EH:n. Onneksi koira oli kuitenkin kehittynyt edukseen, ja ansaitsi tällä kertaa sekä ERI:n, että SA:n. Paras narttu-kisassa jäätiin kuitenkin kolmanneksi junnun ja avoimenluokan nartun jälkeen. Lunan arvostelu oli paljon parempi, kuin silloin edelliselläkin kerralla, mutta oli tuomari löytänyt neidistä myös huomautettavaa:

Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme, purenta sekä pigmentti. Tyhjä eturinta. Vähän etuasentoiset lavat. Erinomainen runko. Hyvä hännänkiinnitys. Normaalisti kulmautunut takaosa. Pehmeyttä selässä. Oikea karvanlaatu. Vähän leveät(?) etuliikkeet. Riittävän pitkä taka-askel. Miellyttävä käytös. VAL ERI VAK1 SA PN3

Tajusin just tota kirjottaessani, että täähän oli Lunan eka SA suomalaiselta tuomarilta! Ehkä me nyt uskalletaan ilmottautua myös suomalaisten kehiin :D Liikkeetkin oli taas parantuneet viime kerrasta. Tota tyhjää eturintaa mä mietin, koska sama tuomari sano samaa Lunasta myös edellisessä arvostelussa, mutta muut tuomarit taas ovat lähinnä kehuneet Lunan eturintaa :I Hmmm...

No Kehien jälkeen oli vuorossa japsien kasvattajapäivät, joihin mä otin osaa ensimmäistä kertaa. Ulkomuototuomari Pekka Teini tuli ystävällisesti (ja ihan vapaaehtoisesti omalla ajallaan) kertomaan meille koiran rakenteesta ja liikkeistä. Esitys oli tosi mielenkiintoinen ja me päästiin myös kokeilemaan mallikoiria, sekä katsomaan niiden liikuntaa. Kerkesin myös kysyä hänen mielipidettään Lunan "tyhjästä etuosasta", ja hän oli sitä mieltä, ettei se mikään tyhjä ole. Ei kyllä munkaan mielestä :D

Esitelmän jälkeen keskusteltiin vielä ajankohtaisista aiheista, kun MH-luonnekuvauksen tuloksista, allergioista ja tulevista tapahtumista. Sitten lähettiin joukolla kannustamaan ROP-japsi Masia (Fuji-San Hiroshi) RYP-kehään, sekä ROP VET-japsia Hugea (Lumivyöryn Hakaku Hansamu) veteraanikehään. Kumpikaan ei kovasti kannustuksesta huolimatta tänään sijoittunut.

Pitkän päivän jälkeen lähdin vielä Donorei-kasvattaja Ninan kanssa katsomaan urosta, jota olen jo pidemmän aikaa suunnitellut Lunalle käyttäväni. Herran nimi on Lumivyöryn Lingote De Ouro, tai tuttavallisemmin Pyry. Oon nähnyt tästä uroksesta kuvia, ja tuloksia, mutta halusin nähdä Pyryn kuitenkin vielä "livenä" ennen lopullista päätöstä. Ja se päätös oli kyllä helppo tehdä heti, kun näin Pyryn komean ulkomuodon ja iloisen luonteen ihan luonnossa.
Pyry maltto seisoo hetken paikallaankin :D
Pyry esittelee ilmeisesti kieltään tässä kuvassa
Myös Luna ihastui tähän herrasmieheen. Luna harvoin lähtee leikkimään heti minkään koiran kanssa, mutta Pyrystä se syttyi heti, ja juoksenteli innoissaan pitkin pihaa, pyytäen urosta mukaan leikkiin. Me siis matkaamme parin kuukauden päästä takaisin Poriin, ja toivottavasti vuodenvaihteessa siitä reissusta syntyisi pieniä valkohuiskuja. Kirjoitan myöhemmin tarkemmin syistä, että miksi päädyin tähän yhdistelmään ja lisään tänne vielä "pennut"-välilehden, jonne tulee tietoa pentueesta.
Luna ja kiva kaveri
Korvaton-Luna ja iloisen näkönen Pyry



perjantai 16. elokuuta 2013

Mätsäri avustajakoirien hyväksi

 Eilen lähettiin taas mätsäriin vinttikoirakeskukseen Helsinkiin. Mätsäri oli siis järjestetty avustajakoirien hyväksi, ja kehät oli jaettu roturyhmittäin. Meidän kehässä oli ryhmät 5 ja 10. Otin molemmat tytöt mukaan tällä kertaa. Yleensä musta on rennompi käydä tälläsissä koiratapahtumissa sillain, että mulla on vaan yksi koira mukana, ja voin sitten keskittää kaiken huomioni tähän koiraan. Nyt kuitenkin meni ilta kahenkin koiran kanssa ihan rennosti. Tytöt käyttäyty hyvin. Pientä turhaa haukkumista oli Lunan osalta isoille koirille, mutta muuten oon todella tyytyväinen tyttöjen käytökseen.
Lunan ilme-kuvia
Nättimys Pandamus
Tiia ja Lunakin saapuivat (viimein) paikalle kuuden aikaan, ja samalla kehätkit saatiin käytiin. Tuomarina toimi ulkomuototuomari Säde Hohteri, joka pyöritti kehäänsä kokeneen rauhallisesti, ollen samalla esittäjille ja koirille erittäin ystävällinen. Tuomari jakoi hyödyllisiä neuvoja esiintymiseen koirakoille, ja vaikka koiramäärä oli suuri (n.50 koiraa), niin tuomari jaksoi arvostella jokaisen koiran tarkasti.

Ensimmäisenä meidän japseista oli vuorossa Panda. Mua hiukan hirvitti, että Panda saa varmasti parikseen jonkin jättimäisen vinttikoiran, ja saa kauheen hepulin, kun semmonen juoksee samassa kehässä. Mun pelot kävi toteen, mutta Panda yllättikin mut, eikä reakoinut ollenkaan kilpakumppaniinsa. Se esiintyi tyynen rauhallisesti, ja poseerasi kuin omistaisi koko kehän. Tuomari sanoikin, että tämä pari oli tosi tasainen, ja hänen tekisi mieli jakaa punainen-nauha puoliksi. Tällä kertaa meille kuitenkin sininen-nauha, mikä ei kyllä harmittanut yhtään tollaisen loistoesityksen jälkeen.
Panda
Molemmat Lunat esiintyivät myös tottuneen itsevarmasti kehässä, saaden punaisen nauhan.
Minun Luna
Lunan hienot liikkeet
Tiian Luna (kehästä ei valitettavasti oo kuvaa, koska akku loppu just ennen Lunan vuoroa)
Sinisten kehässä Panda jatkoi huippusuoritustaan, ja poimittiinkin monen hienon koiran joukosta jatkoon 8 parhaan joukkoon. Sitten tuomari juoksutti kaikki koirat vielä yksitellen läpi ja siellä se pikku-Panda juoksi jättikokoisten vinttareiden perässä :D Olin kyllä erittäin yllättynyt, kun Panda jaksoi vieläkin keskittyä ihan täysillä. Tuomariltakaan tää ei jäänyt huomaamatta, ja meidän riiviö napattiin vielä 4:n parhaan joukkoon. Lopullinen sijotus oli toinen! Oishan se tietenkin ollut hienoa olla ykkönen, mutta tää on meidän paras mätsärisijotus ikinä, ja oon erittäin tyytyväinen jo ihan siihen, että miten hienosti Panda esiintyi. On se niin hieno <3

Hienosti meni :)
Seuraavaksi Lunat pääsivät kokeileman taitojaan punaisten kehään, mutta sieltä ei japseille enää menestystä tullut. Kumpikaan ei oikein jaksanut enää keskittyä. Ilta oli mukava ja aurinkoinen, ja aika meni taas hyvässä seurassa nopeesti :)
Iloinen Panda uuden ruusukkeen kanssa
Ps: Lunan ja Pandan kehäkuvat on kuvannut Tiia Laaksovirta, muut kuvat jälleen kerran minä itse.