keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Marsujuttuja (+Pandan kolmas agilitytunti)

Kirppu

Donny
En ookaan vielä aikasemmin kirjottanut tähän blogiin meidän marsuista. Mulla on pitkä historia jyrsijöiden parissa. Ennen marsuja meillä oli lapsena mm. kani ja hiiriä. Ensimmäisen marsuni sain viimein ollessani 10-vuotias. Marsuja on kaiken kaikkiaan ollut 8kpl. Niistä kaksi urosta on vielä kotona: Donny (6vee) ja Kirppu (4vee). Nämä pojat ovat sellaisia ihan tavallisia risteytysmarsuja. Minulla on ollut myös kaksi peruaania ja yksi black tan-rotuinen marsu. Eka marsuni oli perunaani "Matti" (Lycke bo Adiemus), joka oli ensimmäisen omistajansa kanssa kiertänyt näyttelyitä saaden mm. 2 sertiä. Itse jatkoin sen kanssa näyttelyharrastusta. Myös myöhemmin tulleet risteytysmarsut kiersivät ahkerasti pet-luokissa (vähän sama asia kuin koirien match show:t). Nämä nykyiset marsut ovat kuitenkin olleet koko elämänsä ihan vaan kotimarsuina.

Kun meille päätettiin ottaa muutama vuosi sitten koira, esimmäinen asia, mitä piti miettiä oli se, että koira tulisi hyvin marsujen kanssa toimeen. Mitään metsästysviettistä rotua ei siis voitu harkita. No japaninpystykorvassa kohtasi kaikki, mitä etsimme koiralta, myös tässä marsu-asiassa.
Pikku-Luna marsuna (heinä roikkuu suusta)
Ryhmäkuva 2010. Jaajo (vas) on muuttanut mun serkun luokse Kouvolaan.
Ensimmäisen vuoden, kun Luna oli meillä sille tuntui olevan aika paljon seuraa marsuista. Hauskinta oli popsia marsujen häkistä ulos heittelemiä papanoita. Myöhemmin, kun Panda tuli, marsut ovat jääneet ehkä koirien huomiolta hieman taka-alalle. Marsujen häkki on meillä kuitenkin keittiön lattialla ja emme pidä siinä mitään kantta päällä. Näin ollen marsut ja koirat saavat kommunikoida keskenään näin halutessaan. Koirat kunnioittavat marsujen omaa rauhaa, eivätkä häiriköi niitä, tai pyri menemään niiden häkkiin millään lailla. Marsut ovat kuitenkin olleet ensin ja koirat tuntuvat ymmärtävän sen. Joskus Luna tosin saattaa uikutella marsujen häkin vierellä, jos marsut saa kurkkua, mutta se ei :D Kurkku on Lunan suurta herkkua.

Ryhmäkuva 2011
Marsuilla oli tänään kynsienleikkauspäivä ja innostuin samalla kuvailemaan koiria ja marsuja yhdessä. Panda oli selvästi innokkaampi marsujen kaveri tänään, joten se onkin näissä kaikissa kuvissa. Lunalle marsut taitaa alkaa olemaan jo aika itsestäänselvyys.



Lopuksi kerron vielä eilisestä Pandan kolmannesta agilitytunnista. Meillä oli tällä kertaa 4 estettä. Panda oli hieman levottomampi, mitä aiemmilla kerroilla. Saattoi johtua siitä, että se oli niin kamalan innoissaan ja tiesi jo valmiiksi, että mitä siellä koirakoululla oikein puuhaillaan. No esteet vielä lyhyesti:

Pöytä: Tää nyt oli ihan helppo este. Panda tykkäs tästä jostain syystä kovasti. Se hyppäs sinne päälle aina, kun käveltiin ohi. Tosin sitten opeteltiin, että esteille ei saa mennä ilman erillistä käskyä.

Muuri: Muuri meni samanlailla kuin hyppykin, liitäen yli.

Kepit: Aattelin, että jos jollain esteellä tulee ongelmia, niin se on tää. Ihan hyvin Panda kyllä lähti kiertämään keppejä. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan harjottelua näiden kanssa :)

Puomi: Neiti Pandiitto kipitti puominkin reippaasti päästä päähän. Vielä tarvitsee opetella malttia hieman, että saadaan loppuun kunnon kontaktit. Meidän valmentaja Leila sanoi, että tää koira ei pelkää mitään. No onhan sillä noita pelkoja oikeesti (esim. isot koirat), mutta onneksi tosiaan agilityesteet ei pelota sitä ollenkaan. (Pitää koputtaa puuta! Lunakin on ollut ihan sujut jo yhessä vaiheessa kaikkien esteiden kanssa, mutta tällä herkellä sillä on menossa jokin "kontaktiesteet on kamalia"-vaihe.)

Seuraava kerta onkin viimeinen alkeiskurssin kerta. Sen jälkeen Pandakin saa alkaa käymään jatkuvassa ryhmässä. Viimeiselle kerralle taisi jäädä vielä ainakin pussi (jännä nähä, että uskaltaako Panda mennä tästä, Luna ei vieläkään suostu menemään, jos pussi on kokonaan kiinni). Sitten varmaan kokeillaan muutaman esteen ratoja.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Pandan toka agilitytunti

Panda on ihan huippu! Hieno fiilis jäi tokasta alkeiskurssin kerrasta sen kanssa. Panda käyttäyty nätisti ja otti tosi hyvin taas kontaktia minuun koko treenien ajan. Tänään käytiin kolme estettä läpi:

Pituus: ei mitään ongelmia, koira oikein liisi esteen yli. Kokeiltiin kummaltakin puolelta, molemmat onnistui.

Rengas: ensin mentiin varovasti namin houkuttelemana läpi, ja kohta koiran pystykin jättää jo renkaan toiselle puolelle istumaa. "Rengas"-käskystä se tuli hienosti läpi. Ei tässäkään esteessä siis mitään ongelmia :)

Keinu: tää taitaa olla monelle koiralle se kamalin este. Panda käppäili keinun itsevarmasti läpi. Se ei tainnut edes huomata, että suoritti estette. Se on niin innoissaan tekemässä kaikkea, ettei kerkee epäröidä tai jännittää yhtään. Se ei edes malttanut syödä kaikkia nakkeja, jotka keinulle ripottelin. Kontaktit se onneksi malttoi tehdä hienosti loppuun.

Panda nättinä
Muut ryhmäläiset epäili, että ollaan harjoiteltu salaa, kun Panda osas kaiken niin hienosti :D Tietenkin se vaikuttaa, että ite tietää jo vähän, mitä tehdä. Koira kuitenkin tosiaan oli kuitenkin vasta tokalla agilitytunnillaan. Tää agility taitaa tehdä Pandalle tosi hyvää. Saa sen energian kanavoitua johonkin järkevään. Toivottavasti seuraavatkin treenikerrat menee yhtä hienosti!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pandan eka agilitytunti

Tiistaina Panda aloitti agilityn alkeisryhmässä. Lunan oma agilitytunti oli ensin, ja tällä kertaa Luna oli myöhemmässä ryhmässä (,ettei meidän tarvinnut sitten odotella turhaan ennen Pandan treenejä.)

Lunalla meni eilen (uudesta ryhmästä huolimatta) tosi hienosti! Vauhti oli nopeaa ja koiralle ei iskenyt kertaakaan jumituskohtausta. Itsekin onnistuin ohjauskuvioissa melkoisen hyvin :) Alan pikkuhiljaa hahmottaa niitä jo muutenkin vähän paremmin.

Lähdin Lunan kanssa pikkuisen ennen treenien loppua pois, että kerkesin hoitaa Lunan loppuverryttelyt ja lämmitellä samalla Pandan ennen sen omaa näytönpaikkaa. Mua jännitti aika paljon, että miten nuori neiti suhtautuisi uuteen tilanteeseen. Ajattelin, että sitä joko jännittää kamalasti muut koirat ja uudet härpäkkeet, tai sitten sen aika kuluisi lähinnä muille haukkumiseen. Olin aliarvioinut Pandan pahasti. Panda otti tosi rauhallisesti. Se ei haukkunut paljoa, mistä olin tosi hämmästynyt. Välillä tuli pieni haukkukohtaus, mutta naksuttimen ja nakkien avulla haukkuminen pysyi todella hyvin kurissa (jopa paremmin, kuin Lunalla normitreeneissä, ja Luna on sentään käynyt jo kohta vuoden epäsäännöllisesti treenaamassa). Pandalla oli myös todella hyvä kontakti muhun. Se tuijotti pienillä mustilla silmillään mua ja nakkeja palvovasti :D Otin heti myös naksuttimen mukaan harjoituksiin ja ku odoteltiin omaa vuoroa, harjoiteltiin paikalla oloa ja luoksetuloa, jotka menivät tositosi hyvin!

Itse agilitystä vielä sen verran, että ensin tehtiin hyppyä, (jota ollaan kotona ihan pikkasen jo treenattu) ja se meni tosi hienosti. Panda sai kehuja sen hyppytekniikasta. Sitten tehtiin pikku-A-estettä ja Panda ylitti sen itsevarmasti. Tosin vauhtia piti hieman hillitä nakin kanssa, että neiti malttoi tehdä kontaktit vielä rauhassa. Lopuksi otettiin vielä putkea, joka pikkasen jännitti Pandaa. Suostui se kuitenkin nakkien voimalla muutaman kerran sujahtamaan putken läpi. Meillä on kotonakin putkia, mutta tämä putki oli tietenkin erilainen ja uudessa paikassa varmaan hiukan jännitti.

Eli kaiken kaikkiaan todella onnistunut päivä koirien kanssa :) Oon kyllä tosi ylpeä tosta meidän pikkuneidistä. Toivottavasti loputkin 3 kertaa alkeiskurssilla menee yhtä hienosti. Alkeiskurssin jälkeen (luultavasti) Luna ja Panda alkaa käymään vuorotellen tiistairyhmän treeneissä. Mun budjetti ei vaan kertakaikkiaan riitä treenaamaan molempien kanssa kerran viikossa :I Vaikka mieli kyllä tekisi.

Ainii, Pandalla alkoi myös karvanlähtö. Se oli nyt kerennyt just kasvattaa tosi nätin turkin. Toivotaan, että turkki ei tippuisi nyt niin totaalisesti pois, kuin viime syksynä. Jos se turkki kerkeisi nyt kasvaa jo kevään näyttelyitä varten takaisin :)

Kalju Panda viime syksynä.
Panda 19kk ilmettä
Talviturkki tammikuussa -13


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hakunilan mätsäri

Heräsin tänään jo ajoissa ja päätin olla reipas, ja lähteä Lunan kanssa mätsäriin harjottelemaan. Luna kyllä  osaa tän kehässä olo-kuvion jo, mutta sen liikkeet kaipaa vielä hiomista. Parempihan niitä on mätsärissä treenaa, kun sitten tuhlaa rahat virallisiin ja siellä sitten sählätä niiden kanssa. Pandakin olisi kyllä kaivannut kehätreeniä, mutta se on vaan niin paljon helpompi lähteä yhden koiran kanssa - varsinkin kun tykkään valokuvata koiria samalla. No, lupasin jo Pandalle, että se pääsee sitten ensi kerralla.

Luna oli aika reipas näyttelypaikalla. Se tervehti paljon koiria ihan nätisti. Vaikka yleensä se on kaikissa koiratapahtumissa semmonen rähjärähjä. Aluksi se haukkui aika paljon, mutta rauhoittui sitten nopeasti. Emäntä sai juttukavereita terrierierin omistajista, joten aika kului leppoisasti omaa vuoroa odotellessa.

Punaisen nauhan kanssa on helppo hymyillä :)
Pieniä aikuisia oli lähemmäs 70 ja kaikkien arvosteluun kului aika kauan aikaa. Luna sai tänään punaisen nauhan :) Tuomari kehui Lunan käytöstä kehässä. Liikkeet oli tietysti vieläkin hieman jäykät, mutta ainakaan tuomari ei huomauttanut niistä mitään. Ehkä se taas paransi vähän :)

Punasten kehässä Lunaa ei kiinnostanut enää ollankaan poseeraa paikallaan ja jäätiin ilman sijoitusta. Se nyt ei tosiaan mikään häpeä ollut, niin monen koiran joukosta.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Turku KV

Vuoden näyttelykausi on avattu. Oon kyllä nykyään ihan innoissaan näistä näyttelyistä. Hassua miten tähän touhuun jää ihan koukkuun. No kai sitä voisi ihmisillä olla turhempiakin harrastuksia.

Tää päivä alkoi tosiaan jo aikaisin aamulla. Martti-japsin (Bella Godivas Gandalf) omistaja tuli hakemaan mut ja Lunan kyytiin puoli kuuden aikaan. Matka kohti Turkua alkoi. Näkyvyys moottoritiellä oli paikoin todella huonoa ja sai ajaa tosi varovasti. Perille löydettiin kivuttomasti, vaikka minä olinkin kartturina.

Luna suhtautui matkalla ja näyttelypaikalla Marttiin todella rennosti. Yleensä kiinni ollessaan se murisee kaikille uroksille ja varsinkin tollasessa paikassa, missä on paljon koiria. Martti sai aika läheltäkin haistella ilman murinoita. Ehkä Luna hieman ihastui komeaan matkakumppaniinsa.
Luna harjoittelee poseeraamista
Mitään pahaa en oo tehnyt. Ei näille silmille voi sanoa "ei" :)
Karkaan täältä, kun Tiia ei huomaa
Perillä oli tietysti tuttua japsiväkeä mm. Lunan kasvattaja Mirja Elviksen (Sakura Zensen Little White Boy) kanssa ja Tiina sekä Jukka Eddien kanssa (Tamilan Xiomara-Xoy). Pojilla meni ihan hienosti. Ensiksi Elvis oli junnujen ykkönen ja sai ERI:n ja SA:n. Martille sama homma nuorissa. Eddie sai avoimessa luokassa ERI:n, mutta jäi nippanappa luokkasijoituksesta, jääden viidenneksi. Lopuksi PU-kehässä Martti-poika ylsi vielä neljäntään sijaan saaden myös varasertin. Onnea vielä Anitalle ja Martille.
Heidi ja Martti
Martille VARA-SERT
Seuraavaksi sitten narttujen vuoro. Lunan luokassa oli 4 koiraa. Luna seisoi TODELLA hienosti. Se jaksoi olla pitkiä aikoja paikallaan nakkipalkalla. Tämä ei tuomarilta jäänyt huomaamatta, hän sanoi minulle englanniksi, että koeta saada se kulkemaan vielä yhtä kauniisti kuin se seisoo. No liikkeet eivät (taaskaan) ihan täydelliset olleet (Luna oli kuulemma peitsannut jonkin verran). Luna sai kuitenkin ERI:n ja sitten jatkettiin kilpailua avoimenluokan voitosta. Tuomari tykkäsi Lunasta kovasti ja nosti sitä kokoajan ylospäin. Matka jatkui aina kakkospaikalle, mutta kehnot liikkeet jättivät meidät ilman SA:ta. No oon kuitenkin todella ylpeä siitä, miten meillä meni kehässä. Parannusta messariin nähden oli tullut todella paljon. Lisäksi Lunan arvostelun eka lause "very well trained" lämmitti kovasti omistajan/kouluttajan mieltä ;) Kerrankin mua kehutaan! Alkuaikoina sai aina lukea "tarvitsee harjoitusta" :D

Voittajia onnitellaan
Narttujen voiton vei lopulta Eddien mamma (Tamilan Unique Princess) ja se voitti vielä veljensä (Tamilan Universal King) loppukehässä. Tamilan koirilla oli siis todella hieno päivä :) Tuomarina toimi muuten sveitsiläinen herrasmies, Laurent Pichard.

Kehien jälkeen käytiin vielä kiertelemässä ja Anita löysi jotain ostettavaakin. Itse keräsin Lunalle vain kaikki mahdolliset näytepussit. Tuntu koira olevan ihan tyytyväinen niihinkin. Meillä kun on jo kaikkea, joten välillä pitää koittaa hillitä itsensä :D

Kotimatka sujui leppoisasti koirajuttuja jutellessa. Nyt mietin kuumeisesti, että mitä näyttelyitä seuraavaksi. Koska tyttöjen turkit lähtee? Koska Lunan juoksut alkaa? Astutetaanko se? Hirveesti haluisin näyttelyihin Lunaa ilmottaa sitä vikaa sertiä kokeilemaan, mutta pitää näitä muitakin juttuja miettiä. Panda taas olisi nyt hyvässä turkissa, mutta kuinka kauan? Tässä riittää pohdintaa :)
Luna ja Martti kotimatkalle lähdössä


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Keinukallion valloittajat + harrastusasiaa

Aamupäivällä lähdettiin valloittamaa keinukalliota. Keinukallio on Keravan ulkoilualue ihan tossa meidän kodin lähellä. Se itse kallio on entinen laskettelumäki. Latuja on täällä talvisin joka paikassa, joten jouduttiin nytkin parin ladun yli hyppimään, että päästiin kalliolle johtavalle polulle. Kiipeeminen otti emännälle hieman kunnon päälle, mutta koirilla ei tainnut tuntua missään.
Keravan vesitorni ja jättimäinen golfpallo
Nää autot oli pysähtynyt uuden koiraladun viereen, joka on ihan parinsadan metrin päässä meiltä.
Maisemaa
Minä ja koirat
Kallion laelta otettiin muutama valokuva ja sitten lähdettiin laskeutumaan alas. Ihan meidän kodin lähelle, tonne ratsastustallien pelloille on tehty koiralatu. Lähettiin kattomaan sitä tarkemmin, ja nähtiinkin muutama koirakko hiihtämässä hirveestä vauhtia eteenpäin. Panda on aivan ihastunut hiihtäjiin. Jää tuijottamaan niitä suu auki, kun ne hurahtavat ohi. Seuraavaksi vastaan tulikin oikea koiravaljakko! Valjakko koostui neljästä huscystä ja reestä, jota ne vetivät perässään. Pakko sanoo, etten olisi uskonut, että täällä Keravalla tulee koiravaljakko vastaan. Valjakkoa ohjannut tyyppi heitti jotain läppää, että Panda meinaa syödä hänen koiransa :D Pandalle tosiaan uutenavuonna yksikin huscy oli liikaa, joten 4 semmoista ja vielä reki perässä aiheutti pienen paniikin. Tästä selvittiin kuitenkin ohitse ja Mikko vitsaili, että nyt Panda kuvittelee huscyjen jahtaavan sitä jo autoilla.

Panda kaivaa kuoppaa

Panda ja Mikko kirmailee pellolla
Agilityasiaa vielä. Lunan agilityryhmä palasi joululomalta ja oltiin ensimmäisissä harkoissa keskiviikkona (ei päästy omaan ryhmään tiistaina). Luna oli ihan innoissan pienen tauon jälkeen ja alku menikin ihan hyvin. Sitten harjoiteltiin hyppytekniikkaa ja Luna yritti hypätä kaksi puomia yhtäaikaa ja laskeutui osittain toisen päälle. Sille ei mitään käynyt, mutta lopputreenin ajan se varoi kaikkia puomeja, eikä suostunut hyppäämään niitä melkein millään. Luna on kyllä hieman turhan herkkä koira jossain asioissa. Vähän arveluttaa tällä hetkellä, että mitenköhän korkealle tasolle sen kanssa on agilityssä mahdollista päästä. No tämä on näitä huonon treenin jälkeisiä mietintöjä. Ehkä ensi kerralla menee taas paremmin.

Pandalle taas löytyi viimein sopiva agilitykurssi! Mennään koirakeitaalle helmikuussa alkeiskussille. Sattui sopivasti, että nämä treenit ovat myös tiistai-iltaisin, jolloin minulla on aina vapaata Lunan treenien takia. 

Tosin näistä tiistaista tulee pitkiä:
16.15 - Koirat autoon
16.50 - Perillä, Lunan lämmittely
17-18 - Lunan treenit
18.10-19.20 - Pitkä lenkki koirien kanssa
19.20-20.20 - Pandan treenit
21.00 - Kotona

Meiltä on tonne Koirakeitaalle sen verran matkaa, etten treenien välissä millään kerkeä käymään kotona vaihtamassa koiraa. Eikä siinä oikein olisi järkeäkään. Ainoa ongelma on sitten se, että jos tulee kovat pakkaset, joudun ottamaan toisen koiran boksiin hallille sisään odottamaan vuoroaan. Noi on vielä sellasia häiriköitä, että saan hävetä sitten silmät päästäni, jos sieltä kopista kuuluu kamala metelöinti... No onneksi Pandan alkeiskurssi kestää vain 4 viikkoa. Sen jälkeen mietitään jatkoa sen mukaan, miten Panda tottuu ryhmässä treenaamiseen. Jännittää, että haukkuuko se vaan muille suu vaahdossa, vai onnistuuko se voittamaan pelkonsa ja innostumaan lajista. No turha kai sitä on etukäteen jännittää. Toivotaan, ettei alkeisryhmässä ole yhtään huscyä... 

Näyttelyjutuista vielä sen verran, että viikon päästä (iik) on Turku KV. Minä ja Luna mennään Martin omistajien kyydillä. Japsien kehä alkaa jo kello 9.30 ja paikallahan pitää olla tuntia aiemmin. Lisäksi matkaan menee ainakin 2h, joten joudumme lähtemään aamukuuden maissa, huhhuh. Onneksi oon tottunut aikaisiin herätyksiin töiden takia.

Koiria on tulossa aika paljon (23kpl). Eli, vaikka olisihan se hirrrveen hienoa saada se kolmas serti ensi viikonloppuna, en kuitenkaan usko meidän mahdollisuuksiin juurikaan. Varsinkaan, kun Luna liikkuu niin huonosti sisänäyttelyissä. Olen miettinyt tätä asiaa viime näyttelyn jälkeen ja huomasin, että kaikki Lunan ERI:t on tullut ulkonäyttelyistä :D Joten hieman paineita vaan lisää. Lisäksi luulen tähän vaikuttavan vieläkin sen, että Lunaa pelotti näyttelyt kovasti nuorempana. Nykyisin pelko kätkeytyy muille äksyilyn taakse. Lisäksi kehässä huomaa, ettei se rentoudu kunnolla. Menee hartiat kyyryssä ja nenä maassa. No parhaamme teemme ja sitten nähdään mihin se riittää :)

Ps: ilmottauduin myös kasvattajan peruskurssille, joka on maaliskuussa. Siitä lisää sitten myöhemmin.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tervetuloa vuosi 2013

Joulut ja uudet vuodet on nyt juhlittu koirien kanssa. Joulua vietettiin täällä ihan Keravalla.

Illaksi menimme mun porukoiden luokse. Koirat olivat tulleeet sinne jo aiemmin, ja käyneet äitin kanssa lenkille. Panda oli kuulemma vetänyt höyryveturina eteenpäin ja räyhännyt kaikille koirille. Sen remmikäytöksessä on tosiaan vielä rutkasti parantamisen varaa, vaikka edistysaskelia tuleekin pikkuhiljaa. Tällä hetkellä melkein puolet koirista saadaan ohitettua ilman rähjäämistä. Vetämistä tapahtuu myös n.50% lenkkiajasta. Siinä on sitten Pandan (ja mun) uudenvuodentavoitteet vähentää noita prosentteja.

Koirat on kuitenkin ilmeisesti ollut kilttejä. Ne saivat paljon nameja, puruluita, tassupyyhkeet ja majava-lelun. Lisäksi isäntä ja emäntä sai "Kokkaa koiralle"-kirjan, mistä on varmasti iloa myös hauvoille :D
Puruluutalo
Luna & joulurusetti
Panda & joulurusetti
Jouluruuaksi koirat saivat pikkuiset kupit kalkkunaa. Kalkkunat tekivät pikaisen katoamistempun koirien suihin.

Joulusta kun selvittiin oli aika lähteä viettämään uutta vuotta. Lähettiin ma-päivällä ajelemaan kohti Heinolaa. Matka meni muuten hyvin, mutta mökkitiet olivat todella huonossa kunnossa. Onneksi traktori tuli ajamaan tien auki, jotta pääsimme perille.

Minua huolettin hieman (tai okei, aika paljonkin) se, että mökille oli tulossa Pandan ja Lunan lisäksi 3 muutakin koiraa. Luna yleensä tulee kaikkien koirien kanssa hyvin toimeen. Panda taas on hieman eri asia. Aiemmin jo mainitsin tuosta remmirähjäämisestä, joka on varmasti osittain innostusta ja osittain epävarmuutta ja pelkoa muita koiria kohtaan. Viime kesänä kävi ikävä tapaus, kun isokokoinen uroskoira kävi meidän molempien tyttöjen päälle. Tapaus oli täysin koiran omistajien väliinpitämättömyyden ja varomattomuuden syytä. En nyt rupea ketään sen enempää haukkumaan, tai muutenkaan selittelemään. Kuitenkin tämä tapaus jätti Pandaan jäljet, joita koitetaan paikkailla vielä nyt puolikin vuotta myöhemmin (puhun nyt henkisistä jäljistä, fyysisiä ei onneksi jäänyt). Pienten koirien kanssa Panda tulee yleensä ihan hyvin juttuun, mutta isommat ovat aika kamalia sen mielestä. Varsinkin mitä enemmän koira muistuttaa tätä Pandan päälle tulluttu koiraa.

Ensimmäinen ilta menikin Pandalla Jedi-huscylle räyhäten. Laitoimme sen kevythäkkiin rauhoittumaan ja parin tunnin päästä se nukahtikin sinne. Välillä kuului pieni haukkukuoro. Myöhemmin avattiin hieman häkin ovea, että Panda sai halutettassaa tulla katsomaan muita koiria. Se kuitenkin aika pian aina itse tahtoi mennä takaisin boksiin turvaan. Jedi lähti aikaisin tiistai-aamuna omistajiensa kanssa jo kotiin. Seuraava päivä sujuikin jo huomattavasti rauhallisemmin. Panda hyväksyi melko hyvin labbis-Nefin ja sekoroituisen Leevin. Häkkiä ei tarvittu ja haukkuakin tuli todella vähän. Ulkona kaikki koirat saivat juoksennella vapaana ja Panda ottikin tästä kaiken ilon irti. Luulen, että jos olisimme olleet mökillä muutaman päivän pidempään, olisi Panda tottunut kokonaan ainakin näihin kahteen koiraan. Ehkä se vielä pääsee peloistaa eroon :)
Hyvää uutta vuotta!
Leevi-koira
Vapaus!
Luna kattoo siskon perään
Jahtausleikkejä
Hurjia hurttia
Koirat ja mökki
Kotimatka oli aika kammottava, mökkitie oli mennyt ihan mössöksi loskalumesta ja traktori joutui vetämään meidän auton kaksi mäkeä ylös. Kotiin päästiin kuitenkin ehjin nahoin.